Kuvailutulkkaukset
Lanu Puisto
Kierteinen puu
Kuvailutulkkaus teoksesta Kierteinen Puu
Mitat: 520x100x100 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1992
Teosta kierretään oikean kautta. Korkeassa veistoksessa päällekkäisiä, osin toisiinsa kietoutuneita ja ylöspäin kohoavia ihmishahmoja. Puolet hahmojen ruumiista on sulautuneena osaksi runkoa. Tasapohjaisella, 17 cm paksulla alustalla on betoninharmaata, puun juuria muistuttavaa veistojälkeä. Juuret päättyvät 100 cm leveän alustan reunoihin. Reunoilta alustan keskustaa kohden etenevät juuret yhtyvät ylöspäin kasvavaksi betonipaadeksi, jonka pinta lovineen ja karheine muhkuroineen mukailee uskottavasti puun kaarnan pintarakennetta. Uurteinen veistos kohoaa korkeuksiin puu-syventymien voimistuessa. Rungosta alkaa työntyä ulos pitkulaisia, kaartuvia muotoja,
jotka yhdessä puuta jäljittelevän pinnan kanssa tuovat veistokseen laskosmaisuutta. Kaarnamainen uurteikkuus vähenee sitä mukaa, mitä korkeammalle teos nousee. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa täysin katoa. Puolivälistä alkaen nämä kaartuvat muodot ja puu-syventeet voimistuvat muodostaen ihmishahmojen yläruumiita. Veistoksessa on osittaisia ihmishahmoja. Ne nousevat sivuja pitkin ylöspäin veistokseen ja toisiinsa kietoutuen, muodostaen ihmispylvään. Niiden väleissä on ylösalaisin olevia jalkoja. Hahmoista valtaosa on rinta tai selkä meihin päin. Hahmot ovat sukupuolettomia, eikä niillä ole kasvonpiirteitä.
Korkeaa veistosta täytyy katsoa yläviistoon. Veistosta suoraan sille johtavalta polulta katsottaessa eteen nousee katsojaan selin oleva hahmo, jonka kaartuvaa vasenta kylkeä vasten on painautunut yksi ylösalaisin olevista jaloista, jonka jalkapohja asettuu hahmon kainaloon. Hahmo taivuttaa ruumistaan oikealle ja nostaa vasenta kättään kohtisuoraan ylöspäin. Se painaa päätään ja niskaansa takaraivonsa paljastaen. Kohotettu vasen käsi lepää ylempänä vierellä olevan, katsojaa kohti rintaansa työntävän hahmon vasenta kylkeä vasten. Selkäänsä taivuttaen hahmo vie käsiään selän taakse, pään sivuille nostettuja kyynärpäitään ulospäin työntäen. Toinen yksittäinen, ylösalaisin oleva vasen jalka painautuu rintaansa työntävän hahmon oikeaa kylkeä vasten. Rintaansa
työntävän hahmon vierelle tulee katsojaan selin oleva hahmo. Tämän selkäranka kaareutuu sisäänpäin, katsojaa kohden työntyvän yläselän sekä hartioiden
pullistuessa kyttyrän tavoin. Se painaa päätään yläpuolelleen tulevan hahmon haaroväliä kohden. Yläpuolella oleva hahmo on nostanut kätensä päänsä sivuille, kyynärpäät ulospäin osoittaen ja kämmenet pään yläpuolella yhteen liitettyinä. Hahmon rintamasuunta on katsojaan päin ja se kallistaa päätään oikealle koukistetun oikean kätensä kyynärtaipeeseen painaen. Hahmon vatsan ja rinnan päällä kulkee pystysuoraan nouseva kapea pullistuma. Veistosta oikean kautta kierrettäessä, sille johtavalta tieltä katsoen, veistoksen takana katsojan eteen tulee ylösalaisin olevia alaruumiita. Niistä ensimmäinen on haaroväli katsojaan päin ja sen vieressä oleva puolestaan pakarat katsojaan päin. Molemmat alaruumiit alkavat lantiosta, yläruumiin jälleen sulautuessa teoksen rungon sisään. Niiden yläpuolelle asettuu selin katsojaan oleva hahmo, joka kääntää päätään vasemmalle samalla poskensa paljastaen. Sen vierelle tulee yksittäinen, ylösalaisin oleva jalka. Viimeiselle sivulle tulee jälleen rintamasuunta katsojaan päin oleva hahmo, joka kohottaa oikeaa kättään suoraan ylöspäin. Se taivuttaa vasenta kättään kyynärpään osoittaessa katsojaa kohden. Käsi uppoaa kyynärpäästä ylöspäin pylväsmäiseen veistokseen. Hahmo kääntää päätään vasemmalle oikean poskensa paljastaen. Sen vieressä on toinen, katsojaan selin oleva hahmo, joka oikealle ruumistaan taittaen painaa kasvojaan veistokseen molemmat kädet pään ylle suorina kohotettuina. Niitä ympäröi yksittäiset jalat ja möykkymäiset ruumiit. Pylväänä kohoavassa massassa kaikki hahmot nousevat esiin epätäydellisinä, ala- tai yläruumiiden puuttuessa.
Isokivi
Kuvailutulkkaus teoksesta Iso kivi
Mitat: 320x 260x280 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1990
Noin kahdeksan eri asennoissa olevaa hahmoa, jotka ympäröivät keskelleen jäävää betonimassaa. Hahmot työntyvät massasta katsojan huomattavaksi. Kuvailussa teosta kierretään oikealta vasemmalle.
Osin toinen toiseensa sulautuneet hahmot nousevat betonimassasta kohoilevina ja aaltoilevina, ihmismäisinä muotoina. Hahmot ovat enimmäkseen selin, oikea tai vasen sivu katsojaa kohden. Teoksessa on kaksi rintamasuunta katsojaan päin olevaa hahmoa. Lähinnä oleva ensimmäinen hahmo seisoo vasen kylki edellä, rintaansa katsojaa kohden kiertäen. Sen oikea jalka kulkee vasemman ylitse nilkan kohdalta. Vasen jalka on maata vasten. Polvesta koukistetun oikean jalan kantapää osoittaa ylöspäin ja jalkaterä ottaa kiinni maahan. Sen vierelle tulee selkä viivasuorana seisova päänsä painanut hahmo, jonka vasen sivu on katsojaa kohden. Hahmon ruumiin oikea puoli on sulautunut betonimassaan. Pelkistetystä muodosta ei voida tunnistaa selkeitä käsiä. Sen rinnan poikki, oikealta vasemmalle, kulkee viistosti nouseva kohouma. Hahmon selkälinjan vieressä kulkee toinen, viivasuoraan olkapäistä laskeutuva ja pakaroiden korkeudelle loppuva kohouma.
Kolmas hahmo on selkä katsojaan päin. Neljäs hahmo on rintamasuunta katsojaan päin. Se painaa leukaansa vieressään katsojaa päin selin olevan viidennen hahmon olkapäähän. Hahmojen päät ovat yhdessä, poski poskea vasten. Viidennen hahmon vasen käsi lepää neljännen oikealla olkapäällä. Käden koukistettu kyynärpää asettuu neljännen hahmon navan korkeudelle. Neljäs hahmo pitää oikealla kädellään kiinni olkapäällään lepäävästä kädestä hieman ranteen alapuolelta. Näiden viereen tulee kuudes hahmo, joka on rintamasuunta katsojaan päin. Se seisoo haara-asennossa
oikean käden kulkiessa kylkeen kiinni painettuna maata kohden. Hahmon vasen kylki on uponnut betonimassan sisään. Hahmo kallistaa muhkuraista, taaksepäin
massana valuvaa päätään hienoisesti vasemmalle. Sen rintojen kohdalla on kaksi pientä töyssymäistä kohoumaa. Sen vieressä oikealla puolella oleva seitsemäs hahmo on painanut päänsä niin, ettei päätä voi nähdä. Se köyristää yläselkäänsä kuin sillä olisi kyttyrä selässään. Viimeinen hahmo on myös kääntynyt selin.
Kaikkia hahmoja yhdistää yksityiskohdattomuus, joka ryövää niiltä kasvot ja vahvasti sukupuolittavat tekijät. Valtaosa hahmoista roikottaa päätään, mutta niiden mielialoja ei voi kasvonpiirteiden puuttuessa määrittää. Hahmojen jalat ovat olemassa aaltoilevina, pitkulaisina kohoumina Jalkaterien tai kantapäiden kaltaisten erityispiirteiden jäädessä abstrakteiksi jalkaterän sivuista ulkoneviksi kohoumiksi,jalkojen muuten ollessa sulautuneita yhteen teoksen alareunan kanssa. Teoksen pinnan ryppyinen röpelöisyys luo mielikuvia sellofaaniin kääritystä ihmisjoukosta.
Kaksi kiveä
Kuvailutulkkaus teoksesta Kaksi Kiveä
Mitat: 280x790x280 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1990
Kaksi vastakkaisista paasista nousevaa hahmoa etukenossa toisiaan kohti niin, että heidän nenänsä miltei koskettavat. Hahmot kasvavat jyrkästi yläviistoon ulos 120 cm korkeista paasista, joiden sisällä niiden ruumiit ovat lantioista alaspäin. Niiden kädet ovat mäkihyppääjämäisesti painettuina vartaloiden sivuille, käsien jäädessä ranteesta alaspäin kiven sisään. Hahmojen käsivarret voi erottaa kehoista ulkonevina putkimaisina kohoamina. Puiston veistoksista teoksen hahmot tarjoavat parhaiten taiteilijan toivoman mahdollisuuden lapsille kiipeillä teostensa päällä.
Vasemmanpuoleinen hahmo on hieman oikeanpuoleista pidempi. Vastakkain olevat hahmot katsovat toisiaan. Kasvojen piirteitä ei voi nähdä, mutta päälaet ovat samalla korkeudella. Tiheän metsikön eteen sijoitettujen hahmojen sukupuolta ei voi määritellä. Hahmoista oikeanpuoleinen on rinnan alueelta alaspäin veistopinnaltaan karheampi. Toisiaan kohden työntyvien hahmojen nenien väliin jää vain 2,5 cm väli. Taiteilijan Tessaliina-tytärtä ja tämän puolisoa Jussia malleina käyttäneen veistoksen onkin uskottu esittävän paria, joka pyrkii koskettamaan toisiaan siinä onnistumatta.
Kaari
Kuvailutulkkaus teoksesta Kaari
Mitat: 230x550x210 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1991
Kiven päällä istuva hahmo, joka taivuttaa selkäänsä taaksepäin laajassa kaaressa. Hahmo on viistosti sivuttain, oikea puoli katsojaa kohti. Se istuu 112 cm korkealla järkäleellä hajareisin, jalat kiven sivuja pitkin kulkien. Jalkaterät on taivutettu alaspäin, kantapäät ilmassa ja varpaanpäät maahan painettuina. Betonivalmisteinen kivi, jolla hahmo istuu, on 150 senttimetriä leveä ja 90 senttimetriä syvä. Se istuu kiven perällä koukistetuin polvin, puristaen jaloillaan kiven sivuja. Hahmon selkäranka on taivutettu voimakkaalle kaksimetriselle kaarelle. Kaari on korkeimmalta kohdaltaan voimakkaasti sammaloitunut, erityisesti taivasta kohden olevalta vatsapuolelta. Kaaren alta pystyy kävelemään teoksen kiertäen. Selän alta kulkiessa voi tunnustella yläpuolelle kaartuvan selkärangan röpelöisyyttä ja syvää uurteikkuutta, joka on havaittavissa etenkin hahmon alaselän tietämillä. Uurteikkuus etenee kapean selkärangan mukana, vähentyen hartioita lähestyttäessä. Samankaltaista uurteikkuutta on myös teoksen vatsapuolella, erityisesti rintakehän alueella juuri hartialinjan alapuolella. Rinnan pinnassa kulkee syviä, risteäviä vaakauurteita, jotka ovat selvästi tunnusteltavissa uurteissa kasvavan sammalen läpi. Hahmolla ei ole päätä, vaan se on hartialinjastaan kiinni uurteisessa, 113 senttimetriä korkeassa lohkareessa. Maanpinnasta muhkurainen lohkare nousee yläviistoon, yhtyen hahmon hartioihin. Sen rintamasuunnan mukaisella sivulla kulkee matalia uurteita, joista huomattavin on kiven puolenvälin tienoilla juuresta alkava ja rintaan asti nouseva vertikaalinen uurre.
Vastakkainen sivu on sileämpi, mutta uurteiden sijaan sen alapäässä, noin viisi senttiä maanpinnasta, on syvä lohkeama. Kiven pigmentti on tältä sivulta vaaleampi, paljastaen teoksen betoniveistosmaisen luonteen. Hahmon hartioista haarautuvat lyhyet kädet kulkevat pään sivujen mukaisesti maahan. Kädet ovat ohuet ja tikkumaiset, kaventuen selvästi maanpintaa lähestyttäessä, sulautuen samalla pään muodostavaan lohkareeseen.
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva tietää sivuillaan kertoa teoksen mallina toimineen taiteilijan Tessaliina-tyttären.
Rankakasa
Kuvailutulkkaus teoksesta Rankakasa
Mitat: 280x370x530 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1990
Keppimäisen ohuita, puunrunkoja esittäviä pitkulaisia betoniuurteita, joiden päät muodostavat istuvan ihmishahmon siluetin. Niiden päitä on viistetty vinoon, kuin kirveellä katkaistu pajukeppi. Lasikuitumuottiin valettu veistos on vanginnut muotin pohjana olleiden puunrunkojen pintaan jääneet sahaamisen jäljet. Viistojälki ei ole yhdenmukaista, vaan siinä on eriäväisyyksiä viistokulmassa ja terävyydessä. Viistäminen ei myöskään toistu jatkuvasti, vaan osa rangoista on päistään symmetrisen pyöreitä, sahaamisen jälkeä jäljentäen. Taiteilija vangitsi sahapinnan veistokseen valamalla teoksen lasikuitumuottiin, jota muovattiin oikeita puunrunkoja apuna käyttäen. Rankojen vaihteleva pituus, niiden päät ja päissä olevat sävyerot yhdessä tuovat esiin kasan päähän muodostuvan, miltei abstraktin ihmishahmon. Hahmo istuu puolittaisessa kyyryssä vasen sivu katsojaan päin, 35 cm maan pinnasta. Se taivuttaa polvesta oikean jalkansa taaksepäin kohti pakaroita. Vasen jalka on koukistettu polvi korkealla jatkuen jalkapohja edellä maahan. Hahmo nojaa hienoisesti taaksepäin samalla yläruumistaan eteenpäin taivuttaen. Sillä ei ole kasvoja, mutta ulospäin katsojaa kohti työntyvä rintakehä sekä rintakehän muodostavien rankojen syvään viistetyt päät luovat mielikuvaa hahmon kiertäneen yläruumiinsa katsojaa kohden. Hahmo on asettanut kädet päänsä ympärille. Katsojaa lähempänä oleva oikea käsi kulkee pään takaa ja vasen käsi pään edestä. Molemmat kädet katoavat veistoksen sisälle, eikä hahmon kämmeniä voida nähdä. Teoksen pintarakenne muistuttaa kapeita puunrunkoja. Ne vaihtelevat halkaisijaltaan, mutta ovat kaikki kapeita ja pinnastaan pyöreitä. Pinnaltaan ne eivät ole tasaisia, vaan muodoissa on muhkuraisuutta ja kaartuvuutta. Niiden väleissä kulkee syvät ja vahvasti sammaloituneet urat, jotka korostavat teoksen esittämän kasan koostuvan itsenäisistä rungoista. Runkopino jatkuu syvälle teosta ympäröivää metsää kohden. Katsojasta etääntyessään pino suippenee muodostaen terävöityvän kärjen. Kokonaisuus saa kolmiomaisia piirteitä muistuttaen lappeelleen kaadettua pyramidia.
Harmaa Tammikuu
Kuvailutulkkaus teoksesta Harmaa tammikuu
Mitat: 500 x 200 x 200 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1989
Teoksessa on kaksi vastakkain seisovaa henkilöä, jotka halaavat toisiaan. Hahmot ovat korkeita, ilmeettömiä ja vailla vahvoja yksityiskohtia. Niillä ei ole selvää sukupuolta. Niiden pinnassa on eri paikoissa sulamista muistuttavia kohoumia ja valuvia uurteita. Katsojaa lähempänä oleva, lyhyempi hahmo on selin katsojaan päin. Vastapäinen, kasvot katsojaan päin oleva hahmo, on lyhyttä puoli päätä pidempi. Halaten ne ovat kietoutuneita toisiinsa, lyhyemmän hahmon oikean käsivarren kiertyessä taemman hahmon niskan ympäri. Sen vasen käsi kulkee kumppanin oikean kainalon alta alaviistoon päättyen alaselän kohdalle. Lyhyempi painaa päätään edessään olevan kumppanin rintaa vasten. Taemman hahmon oikea käsi kulkee lyhyemmän olkapäiden ylitse, vasemman käden levätessä tämän alaselän päällä. Pidempi hahmo lepuuttaa oikeaa poskeaan lyhyemmän päälakeen. Hahmojen lantiot ja rintakehät painautuvat toisiaan vasten veistoksen alapään viistopintojen
jättäessä jalkojen ääriviivat irti toisistaan. Veistos on pohjasta yhtenäinen, eikä hahmoilla ole jalkateriä. Ne koukistavat vastakkaisia polviaan. Katsojaan selin oleva lyhyempi hahmo koukistaa oikeaa polveaan, kumppani puolestaan vasenta. Vastakkain olevien hahmojen polvien välinen etäisyys on 69 cm. Pidemmän hahmon kasvojen pinnassa näkyy tummenemia ja uurteita. Vasemman silmän kohdalla on hivenen ulkoneva paukama. Veistoksen valunut betonipinta saa etenkin hahmojen muuten sileät kämmenet näyttämään kuin ne olisivat sulaneet kiinni sylissä pidettävään kumppaniin.
Malva-museo kertoo kotisivuillaan taiteilijan saaneen jääpuikkojen muotoakin jäljittelevän pintarakenteen aikaan valuttamalla vettä työmallin päälle 30 asteen pakkasessa.
Keko
Kuvailutulkkaus teoksesta Keko
Mitat: 300x150x140 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1989
Jalat lootusasennossa 169 cm korkean paaden päällä istuva hahmo. Hahmon jalat on ristitty vaakatasossa,oikean jalan polven levätessä vasemman jalan jalkaterän päällä niin, että polvien välinen etäisyys on 120cm. Pelkistetty hahmo istuu käsivarret ristittyinä ja pää painettuna paadella, joka on puolet veistoksen korkeudesta. Hahmo on paatta isompi, jalat työntyvät selkeästi sen etureunan yli 43 cm verran. Hahmon syliin on ajan saatossa kertynyt mutaa, neulasia ja ihmisten heittämiä roskia. Kyyryssä istuvan hahmon ristityt käsivarret ovat tiukasti kiinni rinnassa ja leuka on rintaa kohden painettuna. Pelkistetyn hahmon kasvoilla ei näy ilmettä. Päässä on nenän kohdalla kohoava paukama ja silmien tienoille muodostuu varjojen korostama lievä syvenemä. Alla oleva 100 cm leveä paasi, mutta etenkin hahmon punaruskea ja karhea pinta, on korostetusti rosoinen. Se on kauttaaltaan usein risteävien uurteiden peitossa. Rosoiset uurteet ovat syvimmillään kaulaa ympäröivällä alueella. Hahmolla ei ole hiuksia. Sen rinnassa, sydämen päällä, on pieni ulospäin työntyvä rosopintainen muhkura. Hahmon selkä on kauttaaltaan tummanvihreän sammalen peitossa. Selän sammalpeitteen alareunasta lähtee matala, mutta havaittavissa oleva pysty uurre. Tämä muodostaa hahmolle selkälinjan, pakaroiden ja pakaravaon piirteet, jotka työntyvät 13 cm paaden reunojen yli. Veistoksen pinnassa, suun tietämillä, on oletettavasti valuprosessin aikana syntyneiden ilmakuplien aiheuttamia reikiä ja veistoprosessissa tulleita pieniä lohkeamia. Siinä voidaan nähdä yhteen sulaneet huulet, pinnan synnyttäessä mielikuvan hahmoa peittävistä palovammoista.
Tiedettävästi teoksen alkuperäisversio tehtiin aikoinaan Punkaharjun kesäkodin metsissä sijainneen muurahaiskeon päälle. Vaikka Lanu vuonna 1984 antamassaan haastattelussa sanoikin oletettavan leikkimielisesti suhtautumisensa naisiin ja alkoholiin olevan ehdottoman kielteinen, tietää YLE taiteilijan aikoinaan lausuneen, että teos syntyy kun otetaan hyvä vaimo, kieritetään hunajaan ja asetetaan muurahaispesän päälle. Odotetaan pari päivää, niin teos on valmis.
Paju
Kuvailutulkkaus teoksesta Paju
Mitat: 200x280x90 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1991
145 cm korkealla paadella kyljellään kasvot katsojaan päin makaava hahmo. Teoksen aaltoilevat ja kohoilevat muodot luovat vasemmalla kyljellään makaavan ihmishahmon. Se lepää kehoaan mukailevalla betonipaadella. Teos on kauttaaltaan harmaa, mutta betonisessa pinnassa voi läheltä katsoessa huomata sävyeroja. Se on vaaleimmillaan pään tietämillä ja tumminta koukistetun vasemman polven kohdalla. Hahmo on koukistanut vasemman jalkansa 60 asteen kulmaan ja työntää polveaan katsojaa kohti. Oikea jalka lepää vasemman päällä aavistuksen koukistettuna, mutta etupäässä suoraksi ojennettuna. Hahmo työntää lantiotaan taaksepäin, mikä tuo esiin teosta takaapäin katsottaessa pilkottavan vasemman jalan kohouman ja oikean jalan ohella sen selvimmät piirteet pakaroiden ääriviivojen muodossa. Kyynärpäästä koukistettu oikea käsi lepää kyljen päällä vatsan eteen kaartuen. Hahmon takaa, pään alta, alkaa harjumainen muoto, joka laskeutuu niskan päälle. Teos on kauttaaltaan pintaan tehtyjen pitkulaisten ja kapeiden, pajunoksien rakennetta toisentavien uurteiden peitossa. Ne nousevat maan tasosta teoksen takaa kiertäen sen pystysuunnassa ja päättyvät maan tasalle teoksen etupuolelle. Kääriytyessään teoksen ympäri ne myös peittävät makaavan hahmon kokonaan, tehden taiteilijan Tessaliina-tyttären pohjalta tehdyn hahmon selvien piirteiden ja sukupuolen tunnistamisen sirossa hahmossa mahdottomaksi. Hahmon mielialaa on samoin mahdotonta määrittää. Teoksen muodoissa ja pajumaisessa rakenteessa on nähtävissä yhtymäkohtia Lanun teoskokonaisuuteen ”Ruostunut pajukko”. Uurteissa on valuvan betonin tuomaa rosoisuutta, mutta enimmäkseen ne ovat sileitä. Paikoitellen uurteet ovat lohkeilleet, jolloin voikin nähdä betonin pinnan alla piilevän paljon karheamman rakenteen. Ulkomuodoltaan ne muistuttavat pajupunoksia, jotka kätkevät hahmon alleen.
Venetsian biennaalissa esillä ollut alkuperäisteos oli valmistettu metallilangasta ja pajunoksista. Biennaali tarkoittaa joka toinen vuosi järjestettävää tapahtumaa ja termi on käytössä etenkin nykytaiteen näyttelyiden parissa. Näistä vuonna 1895 perustettu Venetsian taidebiennaali on nykytaiteen biennaaleista vanhin ja yksi merkittävimmistä. Vuosittain tapahtumaan osallistuu kymmenittäin maita ja satojatuhansia kävijöitä. Lanu osallistui Venetsian biennaaliin vuonna 1978, samalla kun Suomessa käytiin laajaa keskustelua luonnonsuojelusta. Hän oli Pohjoismaisessa kokouksessa valituista taiteilijoista ainoa suomalainen taiteilija. Lanu valmisti tuolloin suomalaisten luontosuhdetta käsittelevän veistoskokonaisuuden "Elämää suomalaismetsissä". Tuolloin alkuperäisteoksen valmistuksessa käytetyt pajunoksat alkoivat yllättäen versoa näyttelyn aikana, mikä ilahdutti taiteilijaa.
Kanto
Kuvailutulkkaus teoksesta Kanto
Mitat: 320x320x320 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1989
Betoninharmaan, 65 cm korkean kiveä muistuttavan nyppylän päällä istuva hahmo. Selkä suorana istuva hahmo on nostanut koukistetut käsivartensa päänsä yläpuolelle, kääntäen kyynärpäitään sivuilleen. Se on liittänyt kätensä yhteen pään päällä. Yhteenliitettyjen käsien ja päälaen välissä on rosopintainen ja kartiomainen kappale. Se muistuttaa aikuisen kämmenen korkuista, päästä kasvavaa ja käsivarren paksuista puupölkkyä. On mahdotonta sanoa, mitä hahmo tarkalleen käsillään tekee. Hahmon on arveltu tarttuneen hiuksiinsa ja vetävän niitä ylöspäin. Sillä ei kuitenkaan ole havaittavissa hiuksia. Se on saattanut myös taittaa sormensa 90 asteen kulmaan päätään kohden. Hahmon uurteikkaassa pinnassa ei ole selvästi nähtävissä kasvonmuotoja. Rintakehän alueella on pienet kuprut. Kasvoissa on nähtävissä nenää muistuttava ulkonema sekä pientä terävyyttä alaleuan linjassa, joka oikealla puolella päättyy ellipsin muotoiseen pieneen ulkonemaan. Nämä muodostavat piirteet, jotka avaavat hahmon pään muotoja, mutta lopputulos jää silti abstraktin pelkistetyksi.
Veistos valettiin maahan kaivettuun juustonkuorivahamuottiin, jonka sisäpinnassa oli lasikuitupaloja, joihin oli hartsia ja mäntynestettä käyttäen jäljennetty puun ja kiven tekstuureja. Tämä antaa teokselle hyvin uskottavasti puun ja kiven pintaa mukailevan rakenteen. Viherlehtisten puiden ympäröimän teoksen alla oleva realistisen näköiseksi valettu, kaarevapintainen "kivi" on vahvasti sammaloitunut ja pinnaltaan tummentunut. Se suippenee ylöspäin hahmoa kohden. Hahmon vantterasta ruumiista kasvaa kolme paksua, kaarnamaista raajaa, jotka laskeutuvat kiven sivuihin kiinni painautuen maahan. Raajat laskeutuvat hahmon sivuilta ja edestä, luoden mielikuvaa mustekalan lonkeroista tai puun juurista. Hahmon takapuolella ei tämänkaltaista laskeutuvaa raajaa ole, vaan näemme taaksepäin kaareutuvan yläselän ja kiven pinnasta irti nostetut pakarat. Hahmon voi nähdä jonkinlaisena ”puu-olentona, joka on taivuttanut päänsä ja rintamasuuntansa vasemmalle kuin esitellen itseään. Sivuun jäävästä teoksesta on kuitenkin mahdotonta sanoa, onko sen yleisönä katsojat vai ympärillä olevat puut.
Läpi harmaan kiven
Kuvailutulkkaus teoksesta Läpi harmaan kiven
Mitat: 450x360x230 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1992
Korkean kivipaaden yläpään läpi oikealta vasemmalle suorassa sukeltava kyljellään oleva hahmo. Teos koostuu kahdesta yhteen liitetystä kappaleesta, joista määrittävämpi on maasta katsojan eteen kohoava korkea betonipaasi. Teoksen suippeneva huippu on loivasti kallellaan katsojasta poispäin kohti veistoksen takana olevaa metsää. Korkeat puut ympäröivät paasia, mutta ne ovat kauempana, eivätkä kätke sitä veistoksen "Kanto" tavoin sisäänsä. Ensisilmäyksellä se näyttää korkealta, pinnastaan vahvasti lohkeilleelta ja teräväkärkisesti suippenevalta siivekkäältä kivipaadelta. Mielikuva siivistä syntyy paaden yläpäässä sen halki vaakasuoraan noin neljän metrin korkeudella kulkevasta ohuemmasta aaltoilevasta kappaleesta, joka on 360 cm pitkä. Lähemmin tarkasteltuna vaakakappaleesta alkaa nousta esiin oikealla kyljellään makaava hahmo. Hahmon jalat on painettu tiukasti yhteen. Ylös ojennetut kädet kulkevat pään sivuja pitkin ja päättyvät yhteen liitettyihin kämmeniin. Hahmo vaikuttaa liukuvan pystypaaden lävitse, keskivartalon jäädessä sen sisälle. Yhteen painettujen jalkojen ja käsien välissä kulkee syvät urat, jotka luovat raajojen tunnistettavat ääriviivat. Muuten hahmo on sileä ja yksityiskohdista riisuttu. Vaikka veistoksen mallina yleisesti pidetään taiteilijan Tessaliina-tytärtä, ei hahmon sukupuolta voida määrittää muuta kuin mahdollisesti sen linjojen sirokkuuden perusteella. Betoninen paasi jäljittelee kiveä niin uskottavasti, että sen muotoja voi erehtyä pitämään luonnonmukaisina. Vaikutelmaa tukee etenkin pystypaaden takana, noin aikuisen ihmisen rinnan ja lantion korkeudelta löytyvät syvät, mutta sileäreunaiset uurteet. Ne muistuttavat luonnollisessa kivessä veden silottamia lohkeamia ja kaiverruksia enemmän kuin taltan tai vastaavan työkalun iskuja. Iltapäivän auringon paistaessa takana olevien puiden lävitse, lankeaa valo paaden yläpäähän luoden sille hohtavat ääriviivat. Tätä tunnetta hohteesta voimistaa teoksen huipulla ja sukeltavan hahmon vasemman sivun päällä kasvava sammalpeite. Auringon valon kulkiessa karhean sammalen lehtien lomitse, tuntuu se synnyttävän vihertävän hohteen teoksen ääriviivojen ylle.
Tuki
Kuvailutulkkaus teoksesta Tuki
Mitat: 330x380x220 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1991
Kallellaan oleva kivi nojaa sen alla kyyryssä istuvan hahmon päätä ja vasenta hartiaa vasten. Alun perin Punkaharjun kesäkodin luontoon tehtyä veistosta kaukaa ja oikealta puolelta katsottaessa se näyttää vahvasti sammaloituneelta kiveltä. Teosta lähestyttäessä piirtyy esiin koukistetun polven piirteitä, mutta ne on helppo tulkita osaksi järkälettä. Illuusio rikkoutuu teosta läheltä, edestä tai vasemmalta puolelta tarkasteltaessa. Teoksessa oleva hahmo istuu maassa rintamasuunta katsojaan päin. Sen vierellä oleva pitkulainen kivi on vinosti kallistunut hahmon päälle. Hahmon oikea polvi on koukistettuna ylöspäin jalkapohja maata vasten. Vasen jalka lepää horisontaalisesti maassa polvi koukistettuna jalkaterän jäädessä hahmon alle. Hahmon oikea kyynärpää nojaa ylöspäin koukistettuun polveen, mistä käsi nousee painetulle päälaelle, asettuen päälaen ja hahmoon nojaavan kiven väliin. Vasen käsi laskeutuu maanpinnassa olevan vasemman jalan polvelle. Hahmolla ei ole kasvonpiirteiden kaltaisia erityispiirteitä. Sen piirteet muodostuvat yksinkertaisten kohoamien ja viistoumien kautta, kokonaisuuden näyttäessä yhteen sulaneelta massalta, josta voidaan nähdä hahmon ääriviivat. Hahmon selässä, rintarangan ja ristiselän alueilla, kulkee risteävät pysty- ja poikkijuovat.
Selässä on myös ilmakuplien aiheuttamaa reikiintymistä. Hahmon takapuolen alta lähtee pitkulaisen kiven taempaan reunaan ulottuva betonivaluinen läikkä. Puiden ympäröimän, maata vasten olevan läikän päälle on kerääntynyt sammaltuppoja, lehtiä ja neulasia. Nämä saavat läikän muistuttamaan maan alla olevaa kiveä, josta pilkottaisi palanen maan pinnassa. Hahmo ja häneen nojaava kivi vaikuttavat lepäävän tämän maanpinnassa pilkottavan palasen päällä.
Lanua koskeva historiankirjoitus on täynnä ristiriitaisia tietoja. Joidenkin mukaan taiteilijan vaimo Tutta olisi toiminut hahmon mallina, mutta Malva-museo tietää mallin itse asiassa olleen Tessaliinatyttären aviomiehen Jussin.
Hellä kivi
Kuvailutulkkaus teoksesta Hellä Kivi
Mitat: 330 x 220 x 520 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1992
Kaksi halaukseen kietoutunutta, vastakkain maassa istuvaa hahmoa. Hahmot ovat saman korkuisia ja painaneet vasemmat posket vastakkain leukojen nojatessa toistensa olkapäitä vasten. Hahmoista taempi istuu taitettujen jalkojensa päällä, selkä teosta ympäröivän metsän takana avautuvaa järveä kohden. Hahmon maan pinnassa olevat polvet ovat katsojaa kohden, kantapäiden asettuessa pakaroiden alle ja jalkaterien osoittaessa maahan. Se on kietonut kätensä sylissään pitämänsä hahmon ympärille. Oikea käsi nousee tämän oikealle olkapäälle 90 asteen kulmassa kyynärpään jäädessä vatsan korkeudelle, vasen käsi kiertyy alaselän ympäri. Katsojaa lähempänä oleva hahmo istuu takapuoli maassa jalat ystävänsä jalkojen yli nostettuna. Sen oikea jalka nousee taemman hahmon vasemman jalan päälle polvi 90 asteen kulmaan koukistettuna, mistä se tulee viivasuoraan alas maahan. Vasen jalka on nostettu taemman hahmon oikean jalan päälle, mistä se jatkuu tämän selän taakse polvi hieman koukistettuna. Vasemman jalan jalkaterä jää roikkumaan ilmaan kantapään levätessä taemman hahmon jalkojen päällä. Etummaisen hahmon oikea käsi nousee taemman hahmon vasemman kainalon alle kyynärpään nojatessa suoraan maata kohden osoittavaan jalkaan. Vasen käsi kiertää taemman hartioiden yli vasemmalle olkapäälle laskeutuen. Etummainen hahmo istuu lievässä etukumarassa, taemman kallistaessa voimallisemmin selkäänsä sylissään istuvaa hahmoa kohden. Kasvoistaan pelkistetyistä hahmoista taemmalla on kulmakarvoina ulkoneva viiva yhdistettynä silmien korkeudella oleviin, varjojen syventämiin viiltoihin, jotka luovat silmien piirteet. Viisteiden välissä kulkee hienoisesti ulospäin työntyvä poimu, joka päättyy aavistuksen pyöreään muhkuraan nenän korkeudella. Hahmojen pinta on betonille luonnollisen karhea ja rosoinen, jättäen hahmot kauttaaltaan matalien, pinnassa kulkevien uurteiden peittoon.
Etummaisen hahmon alaselän kohdalla, pakaroiden yläpuolella, kulkee syvemmät X-muotoisesti risteävät uurteet. Näiden vieressä on pinnassa kaksi tummempaa laikkua sekä alaselän korkeudelta maahan yltävä valuva tummentuma. Tuuheaan metsään raivatulla aukiolla olevaa veistosta ympäröi korkeat, vihreät männyt. Teoksen vierestä laskeutuvat järveä kohden pitkät puuportaat mäkeä alas. Auringonlasku siivilöityy teosta ympäröivien puiden välistä ja lankeaa taemman hahmon selkään, mistä se leviää kullaten empaattisesti toisiaan halaavien hahmojen
ääriviivat.
Lanu-puiston Sanakartta
Lanu-puiston teokset:
Kierteinen puu
Iso kivi
Kaksi kiveä
Kaari
Rankakasa
Harmaa tammikuu*
Keko
Paju
Kanto
Läpi harmaan kiven
Hellä kivi
Tuki
Sanakartta Lanu-puistosta
Puisto sijaitsee Lahdessa.
Kartta on laadittu 15.9.2025
Sanakartassa esitellyn reitin kokonaismatka on 1,2 kilometriä.
Etäisyydet on mitattu käyttäen apuna Pro Puu –keskuksen arboretrum –kartan mittasuhteita.
Lanu-puisto sijaitsee huomattavan laajalla metsäalueella. Alueen oikean sivun rajaa Vesijärvenkatu, joka muuttuu alueen takana Satamakaduksi. Alueen edestä kulkee puistolle johtava Kariniemenkatu. Omakotitalojen välistä menevää pitkää katua kuljettaessa, juuri ennen puistolle johtavalle tielle saapumista, ohitamme kadun vasemmalle puolelle jäävän Lahden Tennis- ja Squashkeskuksen. Kariniemenkadulta käännymme oikealle Kariniemenpuistotielle. Puistotien vasemmalle puolelle jää parkkipaikka sekä Pikku-Vesijärven puisto.
Kariniemenpuistotie nousee jyrkkään ylämäkeen 255 metriä, saapuen puistoreitin ensimmäiseen risteykseen. Nousun puolessavälissä on kulkua estävä puomi, joka täytyy kiertää. Puomin jälkeen mäkeen tulee oikealle puolelle penkki.
Mäen noustuamme saavumme T-risteykseen. Risteyksestä otamme oikealle kääntyvän polun. Polku nousee lievästi ylöspäin koko matkansa ajan.
Töistä ensimmäinen, veistos ”Kierteinen puu”, tulee vasemmalle puolellemme kuljettuamme polkua 30 metriä. ”Kierteiseltä puulta” jatkamme polkua pitkin 45 metriä, ohittaen samalla vasemmalle puolellemme tulevan engelmannin kuusen ja sitä vastapäätä oikealla puolen polkua olevan kuusen. Saavumme veistoksen ”Iso Kivi” eteen.
Ison kiven” muutamalla metrillä ohittaen saavumme miltei välittömästi risteykseen. Vasemmalle puolellemme tuleva haara johtaa veistokselle ”Tuki”, mutta emme astu tälle polulle vielä. Sen sijaan jatkamme suoraan 20 metriä, jolloin oikealle puolellemme tulee veistos ”Kaksi kiveä”. Maa teoksen edestä on raivattu tasaisen paljaaksi, helpottaen teoksen lähelle pääsyä. 790 senttimetriä leveä teos vie koko sille varatun alueen. 280 senttimetrin korkeudessaan teoksen alta pystyy kulkemaan sen toiselle puolelle, mutta teokselle varattua aluetta reunustaa tiheä heinikko ja korkeat puut. Tästä johtuen teosta kierrettäessä on hyvä noudattaa varovaisuutta.
Miltei ”Kahta kiveä” vastapäätä, vain muutaman metrin edempänä kulkemamme tien vasemmalla puolella, odottaa toinen veistos ”Kaari”. ”Kaari” on asetettu tasaiselle maalaikulle, mutta sen edusta on enimmäkseen korkean heinikon peittämää. Kulkemaltamme polulta erkanee uusi, kovamultainen polku, joka johtaa tiheän metsän ympäröimän veistoksen luo niin, että veistosta pääsee koskettamaan.
”Kaarelta” jatkamme pihlajan ohittaen 35 metriä, saapuen vasemmalle puolellemme tulevan veistoksen ”Rankakasa” eteen. Polkuamme vierustavat rehevät puut nielevät tehokkaasti betonin harmaan veistoksen meidän sitä kohden kävellessämme. Teos on sille raivatulla ahtaalla maalaikulla, jonka reunoilla olevat korkeat puut luovat aurinkoisena päivänä tummat varjot teoksen ylle. 530 senttimetriä syvää teosta on mahdollista lähteä varovaisesti kiertämään teoksen oikeaa sivua seuraten.
”Rankakasalta” jatkamme 55 metriä oikealle puolellemme tulevan haavan ohittaen ja saavutamme oikealle tulevan veistoksen ” Harmaa tammikuu”. Sen molemmin puolin kasvaa puulajipolun näytepuita. Kulkusuunnassa oikealla puolella on harmaaleppä ja vasemmalla tuomi. Vastapäätä polun toisella puolella kasvaa kanadanhemlokki. Metsä jatkuu puiden katkeamattomana muurina veistoksen takana, mutta ympäröivä alue on raivattu jättäen saniaiset ja muun viherkasvillisuuden piirittämään sitä.
Kun jatkamme ”Harmaalta tammikuulta” eteenpäin 45 metriä, saavumme risteykseen. Sen vasen käännös johtaa kohti veistosta ”Keko”. Viistosti edessämme, vasemmanpuoleisen käännöksen kulmassa, on Siperian lehtikuusi sekä rehottavien pensaiden nielemä musta penkki. Oikean puoleinen käännös vuorostaan johtaa polulle, joka vie syvemmälle puistoa ympäröivään metsään. Jatkamme risteyksestä suoraan. Kuljettuamme 20 metriä yhä hienoisesti jyrkkenevää ylämäkeä, vasemmalle puolellemme tulee veistos ”Paju”. ”Pajun” vieressä on douglaskuusi ja sitä vastapäätä, polkumme toisella puolella, on siperianpihta. Polkua voi jatkaa mäkeä ylös kiiveten, jolloin saapuu laajalle aukiolle, joka on samalla puistoreitin korkein kohta.
”Pajun” kohdaten joudumme kääntymään vasemmalle ja palaamaan askeliamme risteykseen. Risteyksessä otamme nyt oikeanpuoleisen käännöksen ja alamme kulkemaan kohti veistosta ”Keko”. Kuljemme oikean puoleista käännöstä 17 metriä ja ”Keko” tulee oikealle puolellemme. Viistosti teosta vastapäätä, polkumme vasemmalla puolella, on puuhun kiinnitetty puinen etätyöpiste, joka on rakennettu neljästätoista pystyyn asetetusta korkeasta puutapista. Tapit on aseteltu vierekkäin puolikaaren muodostaen. Tappirivistön ylä- ja alapäässä on tasapintaiset puulevyt, jotka muodostavat etätyöpisteelle pöydän ja katoksen.
”Keolta” kuljemme 20 metriä uuteen T-risteykseen saapuen. Otamme risteyksestä käännöksen vasempaan ja lähdemme kulkemaan vahvasti alaspäin viettävää polkua. Lyhyen polun varrella on kaksi Lanun veistosta. Näistä veistoksista ensimmäinen, ”Kanto”, tulee vasemmalle puolellemme, kun olemme kulkeneet polkua 30 metriä. Ylhäältä päin lähestyttäessä polulta sivuun jäävä veistos uhkaa piiloutua isojen pensaiden ja saniaisten joukkoon, erottuen niiden keskeltä etenkin korkeutensa vuoksi. Veistoksen edessä ollessamme vasemmalla puolellamme on puinen penkki.
”Kannolta” jatkaessamme 25 metriä jälkimmäinen veistos, ”Läpi harmaan kiven”, alkaa erottumaan sitä vierustavien korkeiden puiden joukosta vasemmalle puolellemme. Veistoksen edessä ollessamme vasemmalla puolellamme on puinen penkki. Jatkamme matkaamme veistokselta ja saavumme melkein heti kolmen puistotien risteykseen. Viistosti eteemme tuleva haara johtaa syvemmälle metsän siimekseen, oikeanpuoleisen haaran viedessä kiemurtelevaa polkua pitkin veistoksen ”Paju” lähellä olleelle aukiolle. Otamme vasemmanpuoleisen haaran astuen jälleen samalle hienosoraiselle, auton mentävälle tielle, jota pitkin saavuimme alkujaan puistoon. Kuljemme tätä tietä 190 metriä. Tie haarautuu kerran oikealle, johtaen vartioidulle ja aidalla suljetulle vedenpuhdistamon alueelle. Vedenpuhdistamolle vievän polun ohitettuamme tie haarautuu vielä kerran oikealle, johtaen kapeaa polkua pitkin kohti metsän takana häämöttävää järven rantaa sekä vasemmalle, johtaen veistokselle ”tuki”. Tiellä suoraan jatkaessamme sen vastakkaisille puolille ilmestyy oikealle puolellemme serbiankuusi ja vasemmalle raita.
Näytepuut ohittaen tulee oikealle puolellemme laajalle tasanteelle veistos ”Hellä kivi”. Veistosta suoraan kohdattaessa pilkottaa tasannetta reunustavien puiden takaa puiston ulkopuolella odottava järvi. Tasanteen oikealla ja vasemmalla reunustalla on kivipaasiin kiinnitetyin puuistuimin rakennetut neljän istuttavat penkit. Tasanteen oikealta sivulta lähtevät leveät puuportaat, jotka rinnettä kiertäen laskeutuvat järven edustalle. Kesäisiä kuntoliikkujia juoksee tasaiseen portaissa.
”Hellää kiveä” kohdaten käännymme oikealle ja palaamme askeleitamme 25 metriä. Nyt vasemmalle puolellemme tulevan serbiankuusen ja oikealle tulevan raidan uudelleen ohittaen palaamme takaisin hetki sitten ohittamaamme risteykseen. Käännymme nyt oikealle jälleen kapeammalle puistopolulle astuen. Kuljemme tätä polkua 65 metriä, jolloin vasemmalle puolellemme tulee teos ”Tuki”. Veistosta on mahdollista lähestyä koskettamaan, mutta lähestyttäessä täytyy varoa maasta pilkottavia isoja kiviä sekä teoksen ympärillä olevan alueen kapeutta.
Veistosta kohdaten käännymme oikealle ja jatkamme polulla 37 metriä. Saavumme vasemmalle puolellemme tulevan puisen penkin ohittaen jälleen takaisin risteykseen, jonka nurkalla on jo aiemmin kohtaamamme veistos ”Iso kivi”. Risteykseen saavuttuamme käännymme nyt oikealle ja jatkamme polkua 45 metriä ohittaen samalla nyt oikealle puolellemme tulevan engelmannin kuusen ja sitä vastapäätä vasemmalla puolen polkua olevan kuusen. Saavumme veistoksen ”Kierteinen puu” eteen.
”Kierteiseltä puulta” jatkamme polkua, kunnes 30 metrin jälkeen tulemme T-risteykseen ja takaisin auton mentävän tien eteen. Tämä risteys on ensimmäinen käännös, jonka puistoon tullessamme kohtasimme. Ottamalla oikeanpuoleisen käännöksen seuraisimme tietä takaisin veistokselle ”Hellä kivi”. Käännymme tästä t-risteyksestä vasemmalle ja seuraamme tietä 255 metriä ulos puistosta. Poistuessamme kierrämme jälleen tielle tulevan puomin ja palaamme lopulta parkkipaikan viereen.
Pikku-Vesijärvenpuisto
Kolme figuuria
Kuvailutulkkaus teoksesta Kolme Figuuria
Mitat: 110x260x180 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1994
Kolme betonipaadella kyljellään makaavaa hahmoa. Hahmot ovat tiiviisti yhdessä ja pitävät päitään toistensa sylissä. Kaikki hahmot makaavat oikealla kyljellään ja niiden vasen jalka lepää oikean jalan päällä jalkojen ollessa polvesta koukistettuina eri asentoihin. Teoksen edessä olevalta nimikyltiltä veistosta katsottaessa lähinnä oleva hahmo on selin katsojaan päin. Sen jalat ovat koukistettuina hieman istuvaan asentoon reiden kulkiessa loivasti alaviistoon. Koukistetusta polvesta jalka jatkuu suorassa linjassa alaspäin. Hahmo taittaa jalkateräänsä hieman painaen jalkapohjaa lähemmäs allaan olevaa paaden sivua. Voimakkaammassa koukussa oleva oikea jalka kulkee vasemman alta jalkaterän tullessa esiin vasemman jalan takaa ja varpaiden painautuessa vasemman jalan nilkkaa vasten. Ylävartaloaan hieman ylöspäin kiertävä hahmo painaa oikeaa kättään oikeaa poskeaan vasten. Vasen käsi laskeutuu lantion ylitse edessä makaavan ja päätä sylissä pitävän kakkoshahmon olkapäälle. Kakkos hahmo koukistaa jalkojaan enemmän painaen kantapäitään lähelle pakaroitaan. Se on nostanut vasemman kätensä sitä taivuttaen. Olkapään tasalta eteenpäin ojentuva käsi kaartuu loivassa kaaressa kadoten alla olevan betonimassan syövereihin. Hahmo kääntää päätään loivasti ylöspäin kohti taivasta. Hahmoilla ei ole selkeitä kasvonpiirteitä tai muita voimakkaita kehollisia yksityiskohtia. Niiden päissä on kuitenkin nenän korkeudella pienet pyöristetyt nyppylät. Kakkoshahmon selkälinja on suora niin, että sen esillä oleva vasen kylki on suoraan ylöspäin. Teoksen kolmas hahmo lepuuttaa päätään kakkoshahmon haarovälissä. Sen korvaton ja kasvonpiirteetön pää on loivasti käännettynä niin, että kasvoissa nenän alueella oleva nyppylä osoittaa viistosti ylöspäin. Kolmas hahmo työntää jalkojaan alaspäin miltei suorassa linjassa. Se vetää vasenta jalkaansa taaksepäin niin, että sen alle jäävästä oikeasta jalasta pilkottaa pätkä reidestä. Ensimmäisen hahmon pää lepää kolmannen haarovälin korkeudella, nojaten tämän pilkottavaan oikean jalan reiteen. Kolmas hahmo kiertää yläruumistaan vasemmalle niin, että sen rintakehä on kääntynyt ylöspäin vasemman rinnan osoittaessa viistosti taivasta kohden. Hahmon vasen käsi on ojennettu selän taakse ja se jatkaa selkälinjan vieressä kulkien alaspäin sulautuen pakaroihin noin ranteen korkeudelta. Oikean kyljen puolella kulkee kohouma, joka alkaa hieman rintakehän alapuolelta ja päättyy oikean posken korkeudelle. Matala paasi ja sillä makaavat hahmot ovat kauttaaltaan sammaloituneet, mutta yhä selvästi tunnistettavissa. Paasi on neliskanttinen ja sen kulmat ovat pehmeästi pyöristetyt. Vasemmassa takanurkassa on noin 50x50 cm laaja lohkeaman muotoon tehty viistouma, joka alkaa kakkoshahmon jalkaterien kohdalta. Teoksen pintarakenne jäljittelee luonnonkiveä hyvin uskottavasti, sammalpeitteen tehostaessa petollista efektiä. Teoksen betonisen luonteen voi lähinnä tunnistaa jalkaterissä nähtävistä valujäljistä ja ajoittain näkyvästä betonimassasta. Teosta koristavan sammalpeitteen päälle on satanut puiden neulasia ja siemeniä.
Malva-museo tietää tasaisen lattarintaisten ja sukupuolettomien hahmojen malleina toimineen taiteilijan toisen vaimon Tarjan, tyttären Tessaliinan ja tämän aviomiehen Jussin. Hahmojen sukupuolettomuuden ja yleisen yksityiskohdattomuuden seurauksena hahmoista ei voida sanoa, kuka on toiminut minkäkin hahmon mallina.
Natura morte
Kuvailutulkkaus teoksesta Natura Morte
Mitat: 500x120x110 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1989
Veistoksen italiankielinen nimi tarkoittaa ”asetelmaa” ja etymologiansa puolesta sen sanatarkka suomennos on ”kuollut luonto”. Myös ”Löytö” -nimellä kulkeva teos on hieman pääpolulta sivussa.
Korkea, ylöspäin nouseva ja latvastaan jyrkästi suippeneva veistos. Työtä kierretään sen oikealta puolelta. Teoksen jalusta on latteapohjainen ja osittain maa-aineksen ja neulasten alle hautautunut. Se ei kuitenkaan ole erityisemmin sammaloitunut, poiketen näin monesta puistossa olevasta Lanun työstä. Teos lähtee nousemaan ylöspäin heti jalustansa reunoilta. Korkealle kohoava muoto alkaa suippenemaan välittömästi latvan muodostuessa tylpäksi piikiksi. Pohjastaan lähtien teos alkaa kaartua oikealle. Kaartuminen ei ole jyrkkää, mutta sen voi kuitenkin havaita selvästi teosta kauempaa katsottaessa. Teos on pinnaltaan betoninharmaa. Aurinkoisena päivänä, valon kajastaessa ympäröivien puiden lävitse, teoksen pinta saa kalvakkoja piirteitä korostaen mielikuvaa pystyyn
kelottuneesta puusta. Työtä lähestyttäessä sen betoniveistoksellinen luonne alkaa korostua, pinnan saadessa enemmän valuvia piirteitä ja ilmakuplien tekemiä reikiä. Veistoksen pinta on kauttaaltaan röpelöinen. Kauempaa katsottuna se matkii uskottavasti puun kaarnan muotoja, sisältäen myös puiden rungoille ominaiset kasvuvaiheessa luontaisesti syntyvät kolot ja syvennykset. Useimmat koloista ovat 3-6 cm syvyisiä. Ne eivät noudata sijoittelunsa tai muotojensa puolesta minkäänlaista systemaattista järjestystä. Teoksen pinnassa on koko pituudelta eri mittaisia pystysuuntaisia uurteita, jotka toistuvat veistoksen eri puolilla. Näistä huomattavin on teoksen takana, ylöspäin nousevan mäen puolella oleva pitkä uurre. Sen syvyys vaihtelee paikoittain, keskiarvon ollessa noin 3 cm. Maasta asti viistosti nouseva rosoreunainen viilto on kolmasosan koko veistoksen pituudesta. Veistos ei ole katsojalta piilossa ja sen voi selvästi havaita, jos tietää teosta katseellaan etsiä. Tästä huolimatta, korkeiden puiden ympäröimän, ylöspäin nousevan mäen juurella sijaitsevan ja pensaiden ja muun viherkasvillisuuden keskellä olevan teoksen voi myös ohittaa tajuamatta sen olemassaoloa.
Kivellä
Kuvailutulkkaus teoksesta Kivellä
Mitat: 170x285x85 cm
Betoniveistos, valmistumisvuosi 1994
Kivipaadella selällään makaava sirorakenteinen hahmo. Laajan, avonaisen nurmikentän reunalla oleva hahmo kallistaa päätään ja selkäänsä taaksepäin. Veistoksen ”Paju” tavoin hahmo muodostuu paaden yläpäähän. Maanpinnasta mitattuna 85 cm korkeudelta alkava hahmo on puolet veistoksen koko pituudesta. Pelkistetyllä hahmolla ei ole kasvoja, mutta nenän kohdalla on nouseva kyhmy, joka osoittaa kohti taivasta suorassa linjassa. Kädet laskeutuvat hahmon sivuille. Olkapäistä lähtien ne kaartuvat viistosti alaspäin seuraten hahmon taivutettua selkälinjaa. Kaartuvat kädet päättyvät hahmon pakaroiden alle sulautumalla teoksen sivuilla olevaan betonimassaan 60 cm korkeudella maan pinnasta. Hahmo painaa lantiotaan voimakkaasti alas. Veistoksen pohjasta mitattuna lantion alapinta on painunut 85 cm korkeuteen, maasta hahmon litteän vatsan pintaan mitan ollessa 105cm. Lantion alueen syvyys on 60 cm. Veistos on yhtenäinen ja hahmo piirteineen nousee hitaasti esiin maan pinnasta kohoavasta betonimassasta. Hahmo on nostanut oikean jalkansa vasemman päälle pohkeiden korkeudelta. Se taivuttaa vasenta jalkaansa oikealle ja oikean jalan jalkaterää sirosti vasemmalle. Oikea jalka kohoaa pystysuorassa kulmassa, mikä luo vahvaa kontrastia alas painetulle lantiolle. Tämä tuo teoksen pintaan syvää aaltoilevuutta. Kauempaa katsottuna pelkistetysti ja matalin uurtein veistetty teos näyttää vuoristomaisesti aaltoilevalta muodolta siinä olevan hahmon piirtyessä esiin teosta lähestyttäessä. Lähempää katsottuna hahmon eri piirteet pystyy löytämään kolmiulotteisesta veistoksesta sen joka sivulta, vaikka nämä eivät olekaan joka puolelta tasavahvat. Piirteet ovat vähäeleisimmillään hahmoa pään takaa katsottaessa. Veistoksen pinta on valunut ja siinä on joka sivulla ilmakuplien aiheuttamia reikiä. Enimmäkseen sileäpintaisessa teoksessa on havaittavissa lievää rosoisuutta, joka on vahvimmillaan hahmon kainaloiden ja vatsan kohdalta. Työtä katsottaessa jalkopäähän kyyristyen, hahmon vartalo peittyy kohoavien jalkojen taakse. Jalat muodostuvat tällöin kumpareiksi, jotka saavat leveyttä sivuilta pilkottavien pakaroiden kurveista. Pään takaa katsottuna hahmosta ja sen alla olevasta paadesta korostuvat pyöreäreunaiset muodot, jotka suippenevat voimakkaasti hahmon päätä kohden. Veistoksen eri sivuilla kulkee kaartuvia, usein keskenään risteäviä, vaaleita uria. Urat eivät ole syviä, mutta havaittavissa etenkin aurinkoisena päivänä valon langetessa niihin, tai hellästi sormin tunnusteltaessa. Urista on mahdotonta sanoa, ovatko ne syntyneet veistovaiheessa, myöhemmin luonnonvoimien seurauksena vai puistossa kävijöiden toimesta.
Pikku-vesijärvenpuiston sanakartta
Sanakartta Pikku-Vesijärvenpuistosta
Kartta on laadittu 17.9.2025
Kartassa olevan puistoreitin kokonaismatka pisintä reittiä pitkin on 490 metriä. Puistossa sijaitsevan kesäteatterialueen halki kulkien matka on 450 metriä. Puistossa oleviin Olavi Lanun teoksiin keskittyvä reittimme kulkee puiston Kariniemen mäen puoleista käytävää. Etäisyydet on mitattu käyttäen apuna Pro Puu -keskuksen arboretum -kartan mittasuhteita. Pikku-Vesijärvenpuisto sijaitsee aivan Lanu-puiston vieressä.
Pikku-Vesijärvenpuiston edessä on parkkipaikka, jonka oikealta puolelta kulkee Lanu-puistoon johtava Kariniemenpuistotie. Kun seisomme parkkipaikalla Pikku-Vesijärvenpuistoa kohden, jää selkämme taakse Kariniemenkatu ja sen takana oikealle puolellemme Lahden Tennis- ja Squashkeskus.
Lähdemme liikkeelle puiston edessä olevalta parkkipaikalta. Sen harmaalta asfaltilta astumme puiston hienosoraiselle ja leveälle tielle. Tie haarautuu välittömästi vasemmalle ja sen varrella on punatammi”, mutta me jatkamme tietä suoraan. Oikealle puolellemme tulee villisti kasvavan heinikon ja korkeiden puiden koristama jyrkkä mäki, joka nousee Lanu-puistoon johtavalle tielle. Mäkeä ei jyrkkyytensä puolesta kannata nousta, vaikka sen kylkeen onkin tallautunut kapeita polkuja. Vasemmalle puolellemme tulee idyllistä, lyhyeksi leikattua vihreää nurmikkoa, jolla paikoittain kasvaa vehreitä ja matalaoksaisia puita. Nurmikkoa ei ole aidattu ja aurinkoisena päivänä sillä on ihmisiä istuskelemassa ja piknikillä. Miltei välittömästi puistoon astuttuamme, 15 metrin päässä parkkipaikan reunasta, vasemmalla puolellamme on ensimmäinen puistossa oleva Lanun veistos ”Kolme figuuria”. Matala teos on asetettu nurmikolle. Sen edestä kulkee kymmenen maahan isketyn puupaalun rivistö, joka ei estä veistoksen luo pääsemistä. Veistosta pystyy myös lähestymään kaikilta suunnilta, joten sen luokse on mahdollista päästä myös vaikkapa vasemmalle haarautuvalta polulta. Veistoksen viereen oikealle puolelle on istutettu näyte sembramännystä. Tietä 25 metriä jatkaen tulee oikealle puolellemme kapea heinikkoisen viherkasvillisuuden reunustama polku. Se nousee muutaman askelen verran ylämäkeen, johtaen aivan veistoksen ”Natura morte” eteen. Veistosta ympäröivät korkearunkoiset puut, joiden joukkoon kapea yli viisi metrinen veistos piiloutuu. Tunnustellessaan ”Natura mortea”” voi sitä myös kiertää, mutta sitä ympäröivän tuuhean heinikon ja sen takana hiljalleen nousevan mäen vuoksi tässä tulee olla varovainen. ”Natura mortelta” poistuttuamme kuljemme 60 metriä. Miltei välittömästi kulkemamme tien vasemmalle puolelle tulee okakuusi, jonka ohitamme. Tien oikea puoli on kasvanut umpeen puita sekä heinikkoa ja Kariniemen mäki nousee sillä puolella jyrkkänä. Tietä pitkin jatkaessamme vasemmalle puolellemme tulee myös punalautainen neliskanttinen rakennus, jonka edessä on laudoitettu terassialue. Rakennuksen seinässä on taulu, jossa lapsekkaan yksinkertaisesti maalattu suurisilmäinen ruskea sammakko istuu vihreällä nurmella takanaan sininen taivas jolla valkoisia pilvenhattaroita. Rakennuksen vieressä kasvaa berliininpoppeli. Rakennuksen ohitettuamme meille tarjoutuu kaksi reittiä. Voimme kulkea suoraan 125 metriä kävellen puistossa olevan kesäteatterialueen halki ohittaen katsomon oikealla puolellamme. Vaihtoehtoisesti voimme kulkea loivasti viistoon vasemmalle 50 metriä saapuen T-risteykseen, jonka takana on nurmikentän kaistale.
Käännymme vasempaan ja kuljemme 50 metriä T-risteykseen. Hienosoraisen tien jalkojemme alla pitäen käännymme T-risteyksessä oikealle ja jatkamme suoraan 30 metriä risteykseen saapuen. Risteyksessä vasemmalle puolellemme tulee nurmikolla kasvava hopeapaju. Sen takana nurmikon perällä on rivissä puita, jotka reunustavat kesäisen auringon valossa kirkkaasti kimaltelevaa lampea. Risteyksestä käännymme oikealle, vasemmalle jää nurmikolla makaava paksu ja kelottunut puunrungon palanen. Sitä ympäröi kolme korkeaa euroopanlehtikuusta, joiden matalalla roikkuvat pitkät oksat miltei yltävät kulkemallemme, loivasti vasemmalle kaartuvalle tielle. Oikean puoleista tietä 30 metriä kulkien tulemme T-risteykseen. Tässä vaiheessa reittimme yhtyy jälleen kesäteatterin kautta kulkeneeseen suoraan polkuun. T-risteyksestä jatkamme vasemmalle 35 metriä saapuen veistoksen ”Kivellä” äärelle. Veistos tulee vasemmalle puolellemme. Lähestymme veistosta sen jalkopäästä ja veistoksessa olevan hahmon vasen kylki on meitä kohden. Veistos on asetettu vieressämme olevan nurmikentän reunaan, mistä sitä on helppo lähestyä. Nurmikko veistoksen ympärillä on avointa, mikä tekee veistoksen kiertämisestä helppoa.
Kulkemallamme soratiellä veistosta kohdaten käännymme vasempaan palataksemme askeleitamme parkkipaikalle. Käveltyämme 35 metriä olemme takaisin äskeisessä T-risteyksessä, josta voimme jälleen kulkea suoraan kesäteatterin alueen halki 190 metriä. Tämä reitti vie meidät miltei viivasuoraa tietä parkkipaikalle. Vaihtoehtoisesti käännymme oikealle ja kuljemme tietä pitkin 30 metriä saapuen jälleen euroopanlehtikuusen ohittaen hopeapajun viereiseen risteykseen. Risteyksessä käännymme hienovaraisesti vasemmalle ja jatkamme tietä pitkin 30 metriä T-risteyksen haaraan palaten. Haarasta kuljemme loivasti viistoon vasempaan 50 metriä berliininpoppelin viereen ja punalautaisen rakennuksen kulmalle saapuen. Käännymme tästä oikealle ja jatkamme soratietä pitkin 100 metriä. Jälleen veistokset ”Natura morte”
ja ”Kolme figuuria” ohittaen palaamme parkkipaikalle.
Olavi Lanun historiikki
Professori Lennart Olavi Lanu
Lennart Olavi Lanu syntyi Karppilan kylässä Viipurin maalaiskunnassa 10.7.1925. Hänen isänsä oli lautatarhatyöläinen Emil Edvard Lanu ja äiti Elina Lanu (syntyjään Riihelä). Leena Rantanen avaa kirjassaan ”Tuulet”, kuinka jo nuorena Olavi oli sielultaan herkkä. Karppilassa pysähtyi säännöllisesti viisi rannikolla liikennöivää laivaa, joiden saapuessa ja lähtiessä kuuluvaa pillin vihellystä nuori poika odotteli kuulevansa. Tädin seinällä oli kuva, joka muistutti salmessa seilaavista laivoista. Olavi ihaili sitä jopa itse laivoja enemmän. Mahdollisesti laivakuvan innoittamana syttyi taiteellinen kipinä myös pojassa. Rantanen kertoo vesiväreillä kuvaamataidontunnilla pellon reunassa riihtä maalanneesta Olavista, joka taidoiltaan jätti ikätoverinsa jälkeen. Hän ei vanginnut vain riihtä, vaan myös sen pitkän elämän, harmauden, rakennuksen painon, puiden syyt ja hirsien kolot. Hän piirteli myös Phantom-sarjakuvia, joissa Ilkka Juhani Takalo-Eskolaa lainaten ”naamioidun miehen tyttöystävä oli usein läpikuultavien mustien miesten ja haaremiherrojen ahdistelema ilmestys”. Mustanaamiota mukailevilla sarjakuvilla oli vaikutusta nuoreen Olaviin, koska niistä karppilalaiselta taidemaalari Wattiselta saadut kehut kannustivat puulaatikon kanteen maalatusta kauhistuttavasta viiksekkäästä eläimestä ja vintille jemmatusta alastonta naista esittäneestä taulusta kimmokkeen saanutta Lanua harkitsemaan taiteilijan uraa. Lanun myöhemmissä töissä näyttäytyvä betoni tuli taiteilijalle tutuksi jo 16-vuotiaana, kun hän jatkosodan aikaan toimi Karjalan Kannaksella betonilaboranttina linnoituslaitteita rakentaen. Yleisesti taiteilijana Lanu järjestelmällisesti hakeutui pois pronssin ja kiven kaltaisista arvokkaista kuvanveiston materiaaleista, suosien sen sijaan arkisia rakennusmateriaaleja, kuten lasikuitua ja betonia. Ulla Aartomaa on ehdottanut tavan olevan taloudellista järkeilyä erittäin tuotteliaan taiteilijan osalta. Osittain se myös perustui näkemykseen, että ihmisen tuottamat muodot ovat yhtä arvokkaita luonnon muotojen kanssa.
21-vuotiaana Olavi piskeli Helsingin Vapaassa Taidekoulussa ja myöhemmin Suomen Taideakatemiassa. Ilkka Juhani Takalo-Eskola lainaa taiteilijaa itseään opintaipaleesta: ”muistan ennen koulutuksen saantia käsittäneeni muodot valoineen ja varjoineen kokonaisuuksina, hieman samaan tapaan kuin syntesistit. Toverieni vaikutuksen alaisena omaksuin suurella vaivalla ranskalaisten impressionistien väri-ihanteet seuraamuksineen...Tunnustan, että olen aina ihaillut impressionistien niitä töitä, jotka ovat heidän systeemiensä kannalta katsoen pilalle menneitä. Niitä jotka ovat jollain tavalla törsiintyneet.”.”
Lanun haastattelussa mainitsema synteismi on vahvoja viivoja suosiva postimpressionistinen maalaustyyli. Se sai alkunsa Ranskassa vuonna 1886 Pont-Avenin kunnassa. Tyylin syntyä inspiroivat japanilaiset puupiirrokset, keskiaikaiset lasimaalaukset, primitiivinen taide ja eri kansantaiteet. Synteistit usein maalaavat muistinvaraisesti ja pyrkivät tiivistämään havaintojaan, toimien vastatyylinä vaikkapa realistien ja naturalistien todellisuuden jäljittelyyn pyrkiville töille. Yksinkertaistamista, ääriviivojen korostamista ja värien pelkistystä edustavaa tyyliä voi nähdä vaikkapa Paul Gauguinin maalauksissa tai Akseli Gallen-Kallelan Kalevalaaiheisissa töissä.
Esikoisnäyttely valmistui heti Helsingin opintojen jälkeen Kotkan hotelli Pallakseen ja seuraava näyttely pidettiin Helsingissä. Olli Valkonen lausui tuolloin taiteilijasta Suomen Sosiaalidemokraatin kritiikissä: ”Raju alkuvoima, mitä Lanulla näyttää olevan aimo varasto hallussaan, on taiteilijalle arvokasta käyttöpääomaa. Se täytyy vain ensin saada alistetuksi persoonallisuuden ylempien voimien palvelukseen, ja siinä tämän tekijän on käytävä pitkä kamppailu”.
Lanu tapasi opiskeluvuosinaan taidemaalari Iiris Tuulikki Vuoren, joka tuttavallisemmin tunnettiin lempinimellä Tutta. Hennariikka Kittelä avaa opinnäytetyössään parin alkuvaiheita, jotka sisälsivät Tutan piirustuksenopettajan pestin seurauksena muuton Kyröön. Molempia ajanut halu kehittyä vielä taiteilijoina, ajoi heidät kuitenkin vuosiksi 1952 ja 1953 yhdessä Ranskaan opiskelemaan Académie André Lhoteen sekä piirustustaiteita Académie de la Grande Chaumiéreen. Tätä aikaa ei leimannut vain opiskelu, vaan pyrkimys nähdä mahdollisimman erilaista taidetta, gallerioita ja esityksiä kierrellen. Vuonna 1952 nämä kaksi taiteilijaa soutivat avioliiton satamaan. Aviopari palasi Suomeen vuonna 1953, Tutan saatua pestin opettajana Elisenvaaran yhteiskoulussa. He saivat kaksi tytärtä, vuonna 1954 syntyneen Tessaliinan ja 1956 Merinan. Kokemuksilla oli suuri vaikutus Olaviin, ei vain taiteilijana, vaan myös ihmisenä. Vuonna 1954 Kyrön Viikkosanomien toimittaja Esko Ervastin haastattelussa hän totesikin: ”En tavoittele enää älyllistä ratkaisua, vaan vapaata elävää, vaistonvaraisesti tajuttua rytmikkyyttä. Kokonaisuus on sisälläni. Taide on mystiikkaa”.”
Lahteen Lanut muuttivat vuonna 1956. Olavi ja Tutta toimivat kumpikin opettajina silloisessa Lahden keskikoulussa, jonka nimi pian muuttui Launeen yhteislyseoksi. Avioparin vapaasieluisia opetusmetodeja arvostettiin ja välillä myös arvosteltiin, etenkin silloin kun ne eivät täysin noudattaneet opetussuunnitelmia. Myöhemmissä haastatteluissaan Olavi onkin pohdiskellut tiukemmin säännellyn opetuksen vaikutusta oppilaiden kehittymiseen. Näinä vuosina Olavi itse kävi myös omaa taiteellista kamppailuaan, kertoen olleensa vuonna 1957 ”mitä suurimmassa epävarmuuden tilassa”. Vielä tässä vaiheessa taidemaalarina tunnetun Lanun teokset muuttuivat vaiheittain isommiksi ja abstraktimmiksi, samalla kun hän hylkäsi värien käyttöä. Eräänlainen kulminaatio nähtiin 1959 Taidemaalariliiton 30-vuotisjuhlanäyttelyssä kohua herättäneen öljyvärimaalauksen ”Kaanaan häät” kautta. Teos on kooltaan 135x185 cm ja koostuu hieman kohollaan olevista nystyröistä ja viivoista, joita on vaikea erottaa täysin mustasta pinnasta. Ilkka Juhani Takalo-Eskolalle taiteilija on kertonut vuosia myöhemmin, että hän oli lopulta uudelleen löytänyt ”Kaanaan häissäkin” näyttäytyneet, paljon etsimänsä tummat värit ja muodot juuri tehdystä asfaltista, jonka pintaan oli jyrällä puristettu kiviainesta.
Vuosien 1963 ja 1964 aikana Olavi Lanu koki tyytymättömyyttä traditionaaliseen maalaamiseen. Kasvavissa määrin hän koki tarvetta rikkoa maalin sileää pintaa, jolloin öljyvärit vaihtuivat munatemperamaaleihin. Munatemperassa on kyse öljyvärejä edeltäneestä, jo 1400-luvulta peräisin olevasta maalaustekniikasta, jota on käytetty ikonien ja kalliomaalausten maalaamisessa. Sana ’tempera’ tulee latinasta ja tarkoittaa sekoittamista. Lanun käyttämässä maalissa oletettavasti kananmunankeltuaista käytettiin sekoittamaan muuten liukenematonta öljyä veteen. Kittelä avaa taiteilijan pyrkimyksiä rikkoa maalin pintaa vielä enemmän sekoittamalla maaleihinsa myös hiekkaa. Hiekkaan taiteilija hautasi lopulta myös pensselit ja otti uusiksi työvälineiksi maalarin pakkelit, joiden kavereina saatettiin käyttää rei’itettyjä muovikalvoja ja muita sapluunoita.
70-luvulla Lanu eriytyi vielä kauemmas maalaustaiteesta. Hänen tuotantonsa keskiöön nousivat ensin reliefit ja myöhemmin suuremman kolmiulotteisuuden tavoittamiseksi niihin alettiin tehdä kohoumia styroksista ja vaahtomuovista. Aartomaa tietää materiaaleissa olleen myös ihmisten roskia, hajonnutta lasia ja lehmänraatoja. Materiaalivalinnoissa voi olla nähtävissä Lanun viehtymys johonkin, josta hän itse puhui aineina. Lanun määritelmä aineelle ei kuitenkaan ollut yksinkertainen eikä tavanomainen, vaan ne näyttäytyvät taiteilijan määritelmissä eräänlaisena sateenvarjoterminä, joka nivoo yhteen meidän todellisuudestamme löytyvät erilaiset inspiraation lähteet. Tältä osin hän määritteli todellisuutta jonkinlaisen taiteellisen realismin kautta. Kuten taiteilija itse sanoi 70-luvulla Talli- ja puistonäyttelyn luettelossa: ”Minulle maailma on aineellinen kokonaisuus. Se muodostuu kivestä, savesta, hiekasta, vedestä, tulesta, tuulesta, hajuista, ruohosta, puista, pullasta ja muusta. Ideoitteni, löytöjeni ja tämän maailman ihmeitten kuvaamiseen haluan käyttää aineita. Värit ovat yksi aineryhmä muiden joukossa. Tämä on realismia, jota minä tunnustan.” Asenteessa voi nähdä kaikuja Lanun informalistisesta vaiheesta, jonka taiteilija kollegoistaan poiketen näki positiivisena kokeiluna. Tieteen termipankki määrittää informalismin vapaata muotoa ja suunnittelua painottavaksi abstraktin taiteen suuntaukseksi. Laajemmin raakataiteena tai ranskalaisella nimellään ”art brut” tunnettu suuntaus sai alkunsa 1940- ja 1950- lukujen taitteessa. Se rantautui Suomeen verrattain myöhään, vasta 60-luvulla.
Kuten taiteilija Takalo-Eskola totesikin, ”Tämä nykyinen aineen korostettu asema tietyssä osassa nykytaidetta on johdonmukainen seuraus ja jatko informalismille”. Takalo-Eskola arvioi taiteilijan veistos- ja luontotaiteen kauden alkaneen 70-luvun puoliväliltä, vaikka Lanu itse lokerointeja vastustikin. Hän sekä loi taidettaan suoraan luontoon että vei muualla luomiaan hahmoja luonnon keskelle. Aartomaa kertoo monien näistä töistä olleen tarkoitettu vain hetkelliseksi. Ruohosta muotoillun figuurin kasvaessa heinikoksi tai kevätauringon sulattaessa teoksen lorisevaksi puroksi olivat sekä teos että luonto tehneet taiteilijan mielestä tehtävänsä. Rantanen esittelee teoksen ”Mesiangervot kukkivat”, jonka tyttöhahmo lakastui pois vain muutamassa tunnissa. Lanu teki myös useita töitä, joiden olemassaolosta hän ei erikseen maininnut ihmisille. Nämä teokset oli tarkoitettu sattumalta löydettäviksi. Ei ole varmuutta, kuinka monta teosta Lanu luontoon kaiken kaikkiaan teki ja montako niistä luonto on jälleen ”omakseen ottanut”. Lanun tuotanto pitää kuitenkin sisällään lukuisia töitä, joiden olemassaolosta ainoat todisteet ovat hänen aikoinaan ottamansa valokuvat. Kun hänet kutsuttiin vuonna 1978 edustamaan Suomea Venetsian biennaaliin, oletettiinkin sinne lähetettävän valokuvia. Venetsiasta Lanulle kuitenkin tarjoutui, kuten Kittelä tarkentaa, 35x10 metriä pitkä väylä, johon pystyi rakentamaan kokonaisen miljöön. Lanu innostui mahdollisuudesta niin paljon, että muiden yllätykseksi ilmoitti tekevänsä biennaaliin veistoksia. Päätös aiheutti kiirettä ei vain veistosten aiheuttaman työmäärän takia, vaan myös siksi, että osa veistosten raakaaineina toimineista luonnonmateriaaleista voitiin kerätä vasta keväällä lumien sulettua. Lanu kuitenkin suoriutui urakasta ja veistokset sekä laatikoittain jäkälää, oksia ja muita luonnonmateriaaleja lähtivät kohti Venetsiaa. Aartomaa toteaa Lanun veistoskauden töissä olevan pyrkimystä trompe l’oleil -tyyliin. Vuodelta 1800 lähtöisin oleva termi on ranskaa ja kääntyy vapaasti suomeksi muotoon ”silmää hämäävä”. Taiteilija Louis-Léopold Boilly kehitti alkujaan termin antamalla trompe l´oleilin nimeksi maalaukselleen, joka oli maalattu niin realistisen näköiseksi, että se uskotteli kuvan olevan oikeasti kolmiulotteinen. Vaikka Boilly tekniikan nimesikin, oli itse tekniikka tiedettävästi ollut olemassa jo muinaisen Kreikan ja Rooman aikoihin. Etenkin maalaustaiteen parissa tunnustettu termi tarkoittaa teoksia, jotka pyrkivät uskottelemaan katsojalleen kuvaamiensa asioiden olevan oikeita. Lanun veistosten kohdalla trompe l’oleil -ilmiö toteutuu vaikkapa veistospuiston töiden pinnoissa, jotka sangen uskottavasti jäljittelevät kiven ja kaarnan pintarakennetta, jota voimistaa teosten kolmiuloitteisuus.
Taiteilijan räiskyvä persoona ei aina tehnyt elämästä Lahdessa helppoa. Hän halusi antaa itsestään paljon muille, mikä johti pitkiin päiviin opiskelijoiden parissa, yhdistyksissä ja kerhotoiminnassa. Ilkka Juhani Takalo-Eskola kertoo Lanun tästä huolimatta kokeneen, ettei hänellä ollut Lahdessa montaakaan todellista kontaktia. Osittain tämä varmasti oli Lanun itsensä aiheuttamaa. Hän kuului Lahden taiteilijaseuraan, josta erosi peräti kaksikin kertaa. Ensimmäinen kerta tapahtui jo vuonna 1955 protestina, kun Tutta-vaimoa ei seuran jäseneksi hyväksytty. Toinen eroaminen tapahtui vuonna 1972 niin sanotun ”linoleum-kuvajupakan” seurauksena. Tuolloin kunnallisvaaleissa kokoomuksen ehdokkaana ollut taiteilija haki seuralta tukea teoksensa ”94 julkikokoomuslaista” esille saattamiseksi. Seura puolestaan tulkitsi asian pyrkimykseksi harrastaa poliittista temppuilua ja kieltäytyi, mikä johti toiseen eroamiseen. Lanun kokemassa ulkopuolisuudessa oli kuitenkin myös muiden ansiota mukana.
Verkkojulkaisu Kulttuuritoimituksen Ina Ruokolainen tietää kertoa, että Kariniemen veistospuisto meinasi aikoinaan jäädä kokonaan toteutumatta erään kaupunginvaltuutetunkin loukattua taiteilijaa halventavilla lausunnoillaan. Lopulta taiteilija leppyi silloisen kaupunginjohtajan ja museojohtajan sijaisen ponnistelujen tuloksena. Lanu itse puolestaan koki tämän kaiken välttämättömäksi osaksi taiteellista luonnettaan. Kuten hän myöhemmin linoleum-jupakkaa kommentoidessaan totesi: ”Jos olen taiteilija ja asun ihmisten keskellä, niin en voi sille mitään, että ympärillä olevat asiat vaikuttavat minuun. En voi muuttua värittömäksi, hajuttomaksi tai näkymättömäksi, vaan heijastelen ympäristöäni töitteni kautta”.
Lanun vaimo Tutta nukkui pois vuonna 1988, miehen jäädessä asuttamaan ja työskentelemään heidän yhdessä rakentamaansa ateljeekotiin. Hän avioitui uudelleen kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1994. Lanu tapasi toisen vaimonsa Tarjan opettaessaan Lahden Taideinstituutissa, jossa Tarja oli hänen opiskelijanaan. Tutan tavoin myös Tarja on tehnyt merkittävää uraa taiteilijana. Hän on ollut myös merkittävä taustavoima miehensä taiteellisella uralla. Lanu ei harrastanut autoilua, vaan viiletti kaikkialle polkupyörällä musta baskeri päässään. Kuten Tarja itse on haastatteluissa avannut, tarkoitti tämä myös sitä, että hän joutui toimimaan kaksikon kuskina. Tarjan Hiacella kuljetettiin raaka-aineita, teoksia ja välillä myös Olavia, joka käytti automatkat usein ikkunan läpi maisemia tutkiskellen.
Vaikka Lanun töissä onkin ollut toistuvia teemoja ja hänen työskentelytavoissaan on nähtävissä arvoja usein myös taiteilijan itse suoraan ilmaisemina, kiisti hän aina omaavansa varsinaista taiteellista filosofiaa. Kuten hän taiteilija Takalo-Eskolan haastattelemana totesi: ”Ei minulla ole jäänyt omakohtaisesti mieleen mitään noin niinkuin erikoisemmin ohjelmallista tai julistettavaa ajatusta... Olen ajatellut, että jos minulla on jotain sanottavaa tai tuollaista, niin ehkä se ajan kanssa selviää sitten...tai en mä tiedä, jos se on vieläkään selvinnyt...Ei varmaankaa...Mutta tässä nyt vaan on hurjasteltu kaiken näköistä”.
Taiteilijana Lanu halusi itselleen saatavan valokeilan sijaan osallistaa yleisöään. Vuonna 1984 punkaharjulaiselle taidekeskus Retretille tekemäänsä näyttelyä alustaessaan taiteilija lausahtikin:
”Minä sanoisin, että tule mukaan tähän paikkaan siunatkoon! Parasta kun valmistautuu kirvein ja kuokin ja menee kokeilemaan materiaalin kestävyyttä! Sitä paitsi lasikuitu on helvetin hyvää syttymään”.
Kriitikko Valkosen kirjoitus alkuvoimasta ja persoonallisuuden ylemmistä voimista kaikuu taiteilijan sanoissa: ”Taideyleisölle, joka katsoo tuota näyttelyä, sanoisin ensinnäkin: Tehkää itse parempia! Sitä vaan on tehtävä. Jos lähtee jalkaa tekemään, niin ei auta kyllä alkaa sitten filosofoimaan. Taikka laittaa sellasta kytkentää päälle, että alkaa epäillä...Se on parasta viedä läpi, ja kattoo sitten. Helvettii sil on välii, et onks se hyvä tai huono ajatus, taikka jotain tollasta. Kun vie läpi, niin vie monta ajatusta läpi…se muuttuminen tapahtuu jossain joskus aina”.
Vaikka taiteilijan pidättäytyväisyys minkään filosofian tunnustajana saattaa ihmetyttää, suojasi se katsojan tekemien tulkintojen validiteettiä. Hänen töillään ei ollut taiteilijasta lähtöisin olevaa ehdotonta merkitystä tai tulkintaa. Kuten Lanu on Takalo-Eskolalle todennut: ”Töilläni ei kuitenkaan ole minkäänlaista sanomaa, joka olisi minusta itsestäni lähtöisin: minä viestin ainoastaan tekemisen ilon. Kaikki muu, kaikki mikä tulee sen lisäksi, on katsojan mielikuvituksen tuotetta tai hänen assosiaatiotaan”.”
Tulisieluinen taiteilija laski pensselinsä ikuiseen rauhaan Lahdessa 11. toukokuuta 2015.