Siirry pääsisältöön

Liikunta ja ur­hei­lu­toi­min­ta

Yhdistys järjestää ja tukee urheilu sekä liikuntatoimintaa.
Vaalea opaskoira valjaissa

Tällä sivulla

Liikunta ja urheilu 

Järjestämme erilaisia liikunnallisia retkiä ja tempauksia sekä liikunnallisia kesäleirejä. Pyrimme myös vuosittain järjestämään mahdollisuuden kokeilla muutamia uusia urheilu- ja liikuntalajeja.

Jäsenistöllä on mahdollisuus harrastaa erilaisia liikuntamuotoja. Heinolassa ja Riihimäellä on omat uinti-, vesijumppa-/kuntosalivuorot

Liikuntaryhmiin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti kevät- ja syyskauden alussa, Kerromme ryhmien alkamisista tarkemmin jäsenkirjeissä.

Päijät-Hämeen alueen kunnilla on myös erityisryhmille tarkoitettuja vesijumppa, kuntosali ja keilailuryhmiä. Parhaiten tietoa näistä saat ottamalla yhteyttä oman alueesi liikuntatoimistoon. 

Jäsenten osallistumista tuetaan kaikenlaiseen vammaisurheilun kilpailutoimintaan, esim. keilailuliiton järjestämiin Keilacup ja SM-kilpailut, maalipalloilun ja yleisurheilun kilpailutoimintaan.
Yhdistys korvaa kuluja 200 €/jäsen/kalenterivuosi. Tähän sisältyvät osallistumismaksut, matka- ja majoituskulut. Kilpailuihin osallistuva PHN ry:n varsinainen jäsen maksaa itse osallistumismaksut (PHN ry ei maksa osallistumismaksuja osallistujan puolesta). Jäsenelle maksetaan osallistumismaksu takaisin takautuvasti kuittia vastaan.

Liikuntaan liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä laittamalla sähköpostia osoitteeseen toimisto@phn.fi tai soittamalla toimiston numeroon 044 705 4060

Kuntosali syksy 2023 ja kevät 2024

Mäkikatsomon kuntosali on varattu Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry:lle keskiviikkoisin klo 16.00-17.00. 
Mäkikatsomon kuntosali vuorot jatkuvat syksyllä alk. 28.8.-17.12.2023 ja keväällä alk. 2.1.-5.5.2024. Tervetuloa mukaan kuntoilemaan!

MÄKIKATSOMON LIIKUNTATILA JA KUNTOSALI
OVAT SULJETTUNA SEURAAVASTI
- Pyhäinpäivä 4.11.2023
- Itsenäisyyspäivä 6.12.2023
- Joulu ja Uusi Vuosi 18.12.2023-1.1.2024
- Finlandia-hiihto 24.-25.2.2024
- Salppurin kisat 26.2.-6.3.2024
- Kiirastorstaina 28.3.2024 suljetaan klo 16
- Pääsiäinen 29.3.-1.4.2024
- Vapun aattona 30.4.2024 suljetaan klo 16
- Vappu 1.5.2024

Huom!

Te, jotka käytte mäkikatsomon kuntosalilla keskiviikkoisin klo 16-17 aikana niin merkitkää käyntinne osallistujille varattuun listaan. Lista löytynee kuntosalin ilmoitustaululta.

Kaupungin puolesta ei ole mahdollista saada ohjausta kuntosalilla toimimisesta ja ohjausta laitteiden käyttöön jokaiselle ryhmälle. Kaupungin liikunta toimistolta tulee ohjaaja neuvomaan jokaisen ryhmän edustajalle miten kuntosalilla tulee toimia.

Eli jokaisesta yhdistyksestä/vuokraajasta vain yhdelle edustajalle tulee ohjausta, joka neuvoo ryhmänsä käyttäjiä kuntosalin käytännöistä. Ajankohtaa ei neuvonnalle ole vielä tiedossa.

Seuraa kuntosalin ilmoittelua!

Vesijumppaa syksy 2024 ja kevät 2025

Paikka: Harjula-keskus, Harjulankatu 7, 15150 Lahti, allasosasto

Aika

Tiistai klo 16.15-17.00 vesijumppa 
Syksy 2024: 3.9.-3.12.2023 (ei syyslomaviikolla 22.10.2024) kertoja yhteensä 13 
Kevät 2025: 7.1.-15.4.2023 (ei talvilomaviikolla 25.2.2025) kertoja yhteensä 14

Perjantai klo 16.00-16.45 vesijumppa 
Syksy 2024: 6.9.-13.12.2024 (ei syyslomaviikolla 25.10. ja 6.12.2024) kertoja yhteensä 13 
Kevät 2025: 10.1.-25.4.2024 (ei talvilomaviikolla 28.2. ja 18.4.2025) kertoja yhteensä 14

Ohjaajat

Tiistai: Netta Laine
Perjantai: Netta Laine

Hintatiedot päivitetään sivulle myöhemmin.

Maksu maksetaan kauden alettua toimistolle tai toimistolta lähetettävällä laskulla.

Kysy vapaita paikkoja toimistolta p. 044 705 4060.

Keilailua Lahden Keilahallilla

Päijät-Hämeen Epilepsia ry on varannut Lahden keilahallilta, os. Launeenkatu 5, käyttöönsä muutaman radan, joille on myös Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry:n jäsenet tervetulleita.

Osallistumismaksu on 5 €/kerta ja tarvittaessa kenkämaksu 2 €/kerta.

Lisätietoja tulevista keilavuoroista antaa Päijät-Hämeen Epilepsia ry:n puheenjohtaja Marko Peltonen p. 045 633 8031.

Sählyä 

Sählyä pehmeällä pallolla sunnuntaisin klo 14-16 Lotilan koululla, os. Vuoksenkatu 9 Lahden CP-Yhdistyksen vuorolla.

Sählyä voi tulla ihan vaan kokeilemaan. Pakko ei ole jatkaa, jos ei meno miellytä. 
Tervetuloa, vaikka vain kerran!

Kysy lisää Ilonalta, puh. 050 060 4590  ilona.ihaksi@gmail.com

 

Kuntokuu

Helmikuussa ja syyskuussa!

Kuntokuu on Suomen Paralympiakomitean järjestämä liikuntakampanja, johon jokainen voi osallistua liikunnan tasosta riippumatta.
Liikkua voi yksin tai porukalla!

Kuntokuun kuntokortin täyttäminen motivoi liikkumaan ja seuraamaan omia liikuntatottumuksia kunto- ja terveysliikunnan kannalta. Suomalaiset liikuntasuositukset ohjeistavat liikkumaan reippaasti vähintäänkin 2,5 tuntia viikossa ja tekemään lihaskuntoharjoitteita kahdesti viikossa. Kuntokuu muuttaa liikunnan harrastamisen näkyväksi ja kertoo helposti oman liikkumisen tason. Kuntokuussa ei ole tarkoituksena kilpailla liikkumisen määrällä, vaan muistuttaa ja motivoida liikkumaan omien edellytysten mukaan. 

Kuntokuuta vietetään kahdesti vuodessa, helmikuussa ja syyskuussa. Kuntokuuhun voi osallistua kuntokortilla, johon kerätään liikuntasuorituksista merkintöjä. Kortteja saa yhdistyksemme toimistolta kuten myös apua kortin täyttämiseen.

Palauta oma kuntokorttisi täytettynä yhdistyksemme toimistolle syyskuun päätyttyä, yhdistys toimittaa kuntokortit edelleen Paralympiakomitealle lokakuun loppuun mennessä.
Osallistujien kesken arvotaan palkintoja.

Lisätietoja: www.kuntokuu.fi- Ulkoinen linkki 

Kuntokortti (PDF 3,52 MB- Ulkoinen linkki

Tulevia liikuntatapahtumia:

Maalipalloa

Avoin SM-sarja, 4. runkosarjaturnaus 19.-21.4.2024  

Turnausinfo: Avoimen SM-sarjan 4. sarjaturnaus, kansalliset maalipallosarjat 2023-2024

Aika: 19.-21.4.2024 

Paikka: Lehtikuusen koulu (Kaarna) - Hiirakkotie 9, Vantaa

Aisti Sport ry toivottaa kaikki tervetulleeksi kansallisen avoimen SM-sarjan kauden 2023-2024 neljänteen sarjaturnaukseen Lehtikuusen koululle Vantaalle (osoitteessa Hiirakkotie 9) 19.-21. huhtikuuta.  Turnaukseen on yleisöllä vapaa pääsy!

Otteluohjelman löydät tämän infon lopusta sekä goalball.fi -sivustolta- Ulkoinen linkki

Turnausjohtaja: Markus Tihumäki

Puh: +358445696298 Email: markus.tihumaki@gmail.com

Varajohtaja: Ville Montonen

Puh: +358503005002 Email: montonen.vil86@gmail.com

Otteluprotokolla

Otteluohjelmassa kotijoukkueeksi merkitty joukkue aloittaa ottelun toimitsijapöydästä katsottuna vasemmalta puolelta ja vierasjoukkue oikealta puolelta, vaihtaen puolia puoliajalla. Seitsemän minuuttia ennen ottelua suoritetaan arvonta pallon kanssa aloittavasta joukkueesta arvonnalle varatulla pisteellä. Samalla tarkistetaan myös joukkueiden kokoonpanot pelaajalistasta. Turnauksessa käytetään laastari -tyylistä patchausta ja joukkueet hoitavat patchauksen itse. Lämmittelypalloja on saatavilla vaihtopenkkialueella. 

Livestream & sosiaalinen media

Turnauksen jokaisesta ottelusta on tarjolla livestream-lähetys, joka löytyy Goalball Finlandin Youtube -kanavalta- Ulkoinen linkki.

Tulospalvelu

Tulokset päivittyvät maalintekijöineen suoraan sarjojen omille tulossivustoille:

Miesten SM-Sarjan turnausajankohdat & tulokset - Ulkoinen linkki

Avoin SM-Sarja turnausajankohdat & tulokset - Ulkoinen linkki

Turnausjury

Vastaava tuomari: Maija Huitu

Pelaajaedustaja: Vastaava tuomari nimeää tarvittaessa pelaajan, jolla ei ole eturistiriitaa protestin käsittelyssä

Turnausjohtaja: Markus Tihumäki

 

Turnausmaksu

Määrä: 100€/joukkue

Saaja: Aisti Sport ry

IBAN: FI8340550016557833

Viesti: Joukkueen nimi ja turnausmaksu

Eräpäivä: 8.4.2024

 

Pelipaikka: Lehtikuusen koulu (Kaarna)

Pelihalli: Mondo/taraflex lattia 

Pukuhuoneet: Kuusi suihkullista pukuhuonetta, jotka ovat taktiilisesti erottuvat. Neljä pukuhuonetta miehille ja kaksi naisille. Kaksi pukuhuonetta jakaa yhden suihkutilan.

Lämmittelytila: Ei erillistä lämmittelyhallia, mutta hallin pääkäytävää ja pelihallia voi hyödyntää kunnioittaen käynnissä olevaa ottelua.

Katsomo: Halli sisältää kiinteän katsomon kokonaan hallin pituudelta sivustalla, josta halliin tullaan sisään. 

Tapahtumapaikan kuvailu

Autolla tapahtumapaikalle saapuessa on tieltä tullessa parkkipaikka heti ensimmäisenä ennen koulurakennuksia. Itse urheiluhalli ei ole koulurakennuksessa, vaan kyseessä on erillinen rakennus jossa toimii myös hammashoitola. Urheiluhallin rakennukselle ajaessa urheilukenttä on vasemmalla ja koulurakennus oikealla. Urheiluhallin sisäänkäynti löytyy heti koulurakennuksen jälkeisestä rakennuksesta, johon ohjaa hammashoitolakyltit. Ovista sisään päästyä tulet pääkäytävään, jota pitkin kulkemalla löydät kaksi pukuhuonekäytävää oikealta ja vasemmalta keskivaiheilla rappuset pelihalliin. Kummallakin pukuhuonekäytävällä ensimmäiset pukuhuoneet ovat naisille ja kaksi jälkimmäistä miehille. Pelihalliin mentäessä noustessasi rappusista voit kulkea tasanteelta oikean tai vasemman kautta. Ovet halliin tulevat katsomon puolelle. 

Kanttiini löytyy koulurakennuksesta, johon kuljetaan koulurakennuksen ja urheiluhallin välissä olevista portaista ylös ja kääntyen heti oikealle kulkien vielä muutamat rappuset ylös. Tästä koulurakennuksen ovesta sisään ja kulje käytävää noin 30 metriä ja kanttiinin löydät vasemmalta ruokalasta. Kanttiinin oven vieressä oikealla on myös lasten leikkihuone käytettävissä, joka on lasiseinin muodostettu tila.

Pelihalliin ei pääse esteettömästi yleisiä reittejä, mutta vaihtoehtoinen reitti löytyy. Hallin sivuovesta on mahdollista kulkea esim. pyörätuolin tai rollaattorin kanssa. Koulurakennukseen pääsee esteettömästi pitkää ja loivaa luiskaa pitkin, eikä koulun sisällä ole kanttiiniin kuljettaessa rappusia. Mikäli tarvitset vaihtoehtoista reittiä, ota yhteys turnausjärjestäjään.

Ensiapu

Joukkueita velvoitetaan pitämään mukanaan ensiaputarvikkeita pienten kolhujen omatoimiseen hoitoon. Turnauspaikalla on myös ensiapuvälineistö toimitsijapöydän ja kanttiinin luona. Vakavimmissa tapauksissa otetaan yhteys Peijaksen päivystykseen osoitteessa Sairaalakatu 1 Vantaa, tai Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päivystysnumeroon 094711, tai soitto hätänumeroon 112.

Ruokailu

Turnauspaikalla toimii kanttiini, josta voi ostaa virvokkeita ja lämpimiä juomia, sekä nauttia täysipainoisen ruoan. Lisäksi kanttiinissa tarjolla suolaisia ja makeita välipaloja. Kanttiini on avoinna klo 09.00 - 17.00 Lauantain ja sunnuntaina. Kanttiinin löytää koulurakennuksesta ruokalan tiloista.  Maksutapana käy kortti ja käteinen, mutta kannustamme kortilla maksamiseen. 

Kulkuyhteydet

Paikallinen taksi: Lähitaksi 01007300

Julkinen liikenne: Julkisen liikenteen yhteyksiä voi etsiä osoitteesta reittiopas.fi- Ulkoinen linkki. Tikkurilan matkakeskukselta matkustaa bussilla 570 turnauspaikalle 25 minuutissa.

Majoitus

Lähimmät hotellimajoitukset löytyvät Tikkurilasta, josta heti juna-aseman välittömästä läheisyydestä löytyvä Forenom Aparthotel Tikkurila- Ulkoinen linkki on lähin Original Sokos Hotel Vantaan ollessa remontissa. Hotelli Tikkurila- Ulkoinen linkki on 1,5 km etäisyydellä juna-asemasta. Noin 10 km päästä lentokentän lähettyviltä löytyy laaja hotellitarjonta myös.

Palkinnot

Kummastakin sarjasta palkitaan arvokkaimmat pelaajat, heti kunkin sarjan viimeisen ottelun jälkeen. 

Otteluohjelma

Alkamisaika / Ottelunumero - Sarja / Kotijoukkue - Vierasjoukkue

Perjantai 19.4.2024

19:00 / 43 – Avoin SM-sarja / Aisti Open – Aisti United

Lauantai 20.4.2024

9:00 / 44 – Avoin SM-sarja / O.P. Gladiators – O.P. Karun

10:00 / 45 – Avoin SM-sarja / Aisti Inclusion – O.P. Vixens

11:00 / 46 – Avoin SM-sarja / Näpäjä XX – Aisti Open

12:00 / 47 – Avoin SM-sarja / O.P. Karun – Aisti Inclusion

13:00 / 48 – Avoin SM-sarja / Aisti United – O.P. Gladiators

14:00 / 49 – Avoin SM-sarja / O.P. Vixens – Aisti Open

15:00 / 50 – Avoin SM-sarja / Näpäjä XX – O.P. Karun

16:00 / 52 – Avoin SM-sarja / Aisti Inclusion – Aisti United

17:00 / 53 – Avoin SM-sarja / Aisti Open – O.P. Gladiators

18:00 / 53 – Avoin SM-sarja / O.P. Vixens – Näpäjä XX

Sunnuntai 21.4.2024

9:00 / 54 – Avoin SM-sarja / O.P. Gladiators – Aisti Inclusion

10:00 / 55 – Avoin SM-sarja / O.P. Karun – O.P. Vixens

11:00 / 56 – Avoin SM-sarja / Aisti United – Näpäjä XX

12:00 / 57 – Avoin SM-sarja / Aisti Inclusion – Aisti Open

13:00 / 58 – Avoin SM-sarja / O.P. Vixens – O.P. Gladiators

14:00 / 59 – Avoin SM-sarja / O.P. Karun – Aisti United

15:00 / 60 – Avoin SM-sarja / Näpäjä XX – Aisti Inclusion

16:00 / 61 – Avoin SM-sarja / Aisti Open – O.P. Karun

17:00 / 62 – Avoin SM-sarja / Aisti United – O.P. Vixens

18:00 / 63 – Avoin SM-sarja / O.P. Gladiators – Näpäjä XX