Siirry pääsisältöön

PHN ry:n syys­kokous­kuu­lu­mi­set

Kuva otettu syksyllä Lepolan pihalta järvelle päin. Vasemmassa reunassa Lepolan päärakennuksen terassin kulma, havu- ja lehtipuita, joista osasta lehdet varisseet maahan, järven pinta usvainen. Kuva lainattu Lepolan FB sivuilta.

Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin perjantaina 25.11.2022 Loma- ja kurssikeskus Lepolassa. 

Kokoukseen osallistui 18 varsinaista jäsentä, joista kaksi valtakirjalla edustettuina sekä yksi kannatusjäsen ja viisi muuta henkilöä. 

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Näkövammaisten liiton järjestöpäällikkö Markku Möttönen ja sihteeriksi Katjaana Jokinen. 

Kokouksessa kuultiin hallituksen katsaus kuluvan vuoden toimintaan ja tileihin lokakuun loppuun saakka sekä hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023. Liittymis- ja jäsenmaksut, kulukorvaukset sekä puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja hallituksen jäsenten palkkiot vuodelle 2023 hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisesti.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuosille 2023–2024 valittiin Maarit Lahtinen Heinolasta, Marja Äystö ja Katariina Laine, molemmat Lahdesta. Heidän lisäkseen hallituksessa jatkavat Jouni Rantala Lahdesta, Ari Tonteri Riihimäeltä, Kia-Maria Tervo ja Raija Halme, molemmat Lahdesta. Varajäseniksi vuodelle 2023 valittiin kutsumisjärjestyksessä Mika Koponen Hikiältä, Antti Penttilä Heinolasta ja Heikki Pokki Lahdesta. 

Hannu Huovinen valittiin valtuutetuksi NKL:n valtuustoon Tapio Äystön tilalle toimikauden (2020–2024) loppuun. Tarja Simonen Riihimäeltä valittiin ensimmäiseksi varavaltuutetuksi ja toiseksi varavaltuutetuksi valittiin Antti Penttilä Heinolasta. Näkövammaisten liiton valtuuston toimikausi on 2020-2024.

Ennen kokousta nautittiin Lepolan maittava lounas ja kokouksen jälkeen oli kahvitarjoilu pullan kera. 

Syyskokousterveisin 

Katjaana Jokinen
toiminnan koordinaattori
Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry